Tilliliha

  • 30 min Työaika
  • 1 h Valmistusaika
  • Keskitaso Vaikeustaso
Tilliliha
  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

43 arvostelua. Keskiarvo: 3.9/5

Ei arvosteluja

Hellapoliisi logo

Tilliliha kuuluu ruokiin, jotka herättävät tunteita. Itselleni ei ole jäänyt tillilihasta kouluruokailun vuoksi traumaa, vaan päinvastoin. Ehkä se johtuu myös siitä, että oma äitini valmisti sitä lapsuudessani ja minusta se oli käsittämättömän hyvää. Mureaa lihaa ja ihanaa tilliä, perusmakuja parhaimmillaan. Makuasia on haluaako kastikkeeseen lorauttaa aavistuksen kermaa.

Advertising information

Ainekset

4 annosta
  • 1 kg naudan lapaa TAI
  • 1 kg naudan potkaa (vaihtoehto)
  • 1,2 l vettä
  • 1 sipuli
  • 1-2 porkkanaa
  • 1 tl suolaa
  • 1-2 laakerinlehteä
  • 10 valkopippuria
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 2 dl kermaa
  • 1 ruukku tuoretta tilliä
  • ½ sitruunan mehu

Valmistusohje

  • Laita liha kattilaan ja kaada vettä päälle sen verran, että liha peittyy.
  • Anna kiehua, kunnes pinnalle muodostuu verivaahtoa.
  • Poista verivaahto pois lusikalla tai reikäkauhalla.
  • Lisää liemeen reiluiksi paloiksi leikatut sipulit, porkkanat, suola, laakerinlehdet ja valkopippurit. Keitä kannen alla muutama tunti, kunnes liha on kypsää.
  • Lisää keittämisen aikana tarvittaessa vettä.
  • Siivilöi liemi ja anna lihan hieman jäähtyä.
  • Leikkaa liha muutaman sentin kokoisiksi kuutioiksi. Tarkista, että lientä on jäljellä noin kahdeksan desilitraa.
  • Lisää lihapalat liemeen ja suurusta veteen tai kermaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Keitä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
  • Lisää kastikkeeseen hienonnettua tilliä ja lopuksi sitruunamehua. Tarkista maku.
  • Lisää tarvittaessa suolaa.
  • Tarjoa tillilihan lisäksi perunasosetta tai keitettyjä perunoita.

Kauppalista

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä