Halloween – menu kymmenelle

  • 3 h Työaika
  • 15 h Valmistusaika
  • Keskitaso Vaikeustaso
halloween tarjoilut
  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

14 arvostelua. Keskiarvo: 4.2/5

Ei arvosteluja

Hellapoliisi logo

Halloweenia vietetään lokakuun viimeisenä päivänä. Amerikassa se on joulun jälkeen vuoden suurin juhla.
Halloween on alkujaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Suomessa Halloween on lähinnä syksyn pimeydessä vietetty lasten ja lastenmielisten juhla, jolloin on lupa hullutella.
Halloween on vielä aika vieras juhla Suomessa. Se on kuitenkin ihan hauska tapa katkaista syksyn pimeys ja järjestää kekkerit kavereille. Näiden juhlien tarjoiluissa on huomioitu myös keliakiaa sairastava vieras.
Ruokapöydän voi teemavärin mukaan peittää mustalla lakanalla tai hankkia edullista kangasta metritavarana.
Halloween-aiheisia koristeita on helppo löytää nykyisin syksyn aikaan jo tavallisista ruokakaupoistakin, ja koristeeksi voi laittaa myös kokonaisen tai koverretun kurpitsan, jonka voi myöhemmin hyödyntää ruoanlaitossa.

(Hurjat Halloween-kemut on julkaistu Kodin juhlakirjassa (2013)

Katso lisää HALLOWEEN reseptejä

Advertising information

halloween-kemut

Halloween -menu

Noidan taikaliemi
Homeiset kananaivopizzat
Limainen matosalaatti
Kummituksen kurpitsakeitto
Hautakumpu
Haamut
Aivohyytelö
Lepakon kakkakupit
Kalman kankeat henget
Kummituspäät
Rapeat aivolohkot ja dippikastike

Noidan taikaliemi

Noidan taikaliemi

Lapset rakastavat boolia! Yksinkertaisesti se on keskenään sekoitettua mehua ja limua.

Kylmät pakastemarjat tai hedelmäpalat ovat ihania sattumia boolin joukossa, joita jokainen himoitsee lasiinsa. Voit käyttää myös jääpaloja tai muovisia pestäviä jääpaloja, jotka ovat yleensä värikkäitä.

Voit tarjota myös valmiiksi laseihin kaadettuja värikkäitä limuja, joita voit nimetä hassusti niiden värin mukaan.

Ainekset

10-15 annosta
Noidan taikaliemi
  • ½ l vahvaa mansikkamehua
  • 2-3 l sitruunalimua
  • maun mukaan pakastemansikoita tai -hedelmiä tai jääpaloja

Valmistusohje

  • Sekoita ainekset keskenään ja tarkista maku.
  • Vinkki! Lisää joukkoon hieman ennen tarjoilua teemaan sopivia karamelleja, kuten pääkalloja ja tekohampaita. Salmiakkikaramellit antavat juomaan hieman väriä ja jännää makua.
Homeiset kananaivopizzat

Homeiset kananaivopizzat

Suolaiset suupalat ovat makeita suositumpia useimmissa juhlissa. Pienet annoskokoiset pizzat maistuvat lapsille. Voit korvata gluteenittoman jauhoseoksen myös tavallisilla vehnäjauhoilla. Voit laittaa täytteeksi mitä tahansa lempitäytteitäsi. Tarkista tuotteiden gluteenittomuus, jos vieraissa on keliaakikko!

Ainekset

10-15 annosta
Homeiset kananaivopizzat (18 pikkupizzaa - halkaisija noin 10 cm)
  • 5 dl vettä
  • 25 g hiivaa
  • 1 tl suolaa
  • vihreää elintarvikeväriä
  • n. 11 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • ½ dl öljyä
Täyte:
  • 3 rkl öljyä
  • 800 g broilerin fileesuikaleita
  • 3⁄4 tl suolaa
  • maun mukaan chilipohjaista mausteseosta
  • 1 dl punaista pestokastiketta (tarkista tuotteen gluteenittomuus)
  • n. 200 g miniluumutomaatteja
  • 1 pieni prk ananaspaloja
  • pizzamaustetta
  • 4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • n. 250 g juustoraastetta

Valmistusohje

  • Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva ja suola.
  • Lisää elintarvikeväriä vähän kerrallaan, kunnes saat itseäsi miellyttävän värisävyn. Vaivaa joukkoon jauhot.
  • Leivo pötköksi ja jaa tasakokoisiin paloihin. Pyöritä palloiksi ja litistä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Jätä hieman kohoamisvaraa.
  • Kuumenna öljy pannulla ja paista broilerinfileesuikaleet kauttaaltaan. Mausta suolalla ja mausteseoksella.
  • Sivele pohjat punaisella pestokastikkeella ja ripottele pizzojen päälle broileria, puolitettuja miniluumutomaatteja ja ananaspaloja.
  • Mausta pizzamausteella ja hienonnetulla valkosipulilla.
  • Ripottele päälle juustoraastetta.
  • Paista 225 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia tai kunnes pizzat ovat saaneet kauniin värin ja pohja on kypsä.
Limainen matosalaatti

Limainen matosalaatti

Useimmat lapset pitävät tonnikala-pastasalaatista. Tähän salaattiin sekoitin säilöttyjä wokkivihanneksia, sillä purkissa oli myös mungin ituja, jotka näyttivät hieman madoilta. Tähän salaattiin voit lisäillä aineksia oman maun mukaan.

Ainekset

10-15 annosta
Limainen matosalaatti (10-15 annosta)
  • vettä
  • suolaa
  • 350 g värikästä rakettispagettia
  • 3 prk tonnikalapaloja vedessä TAI
  • 3 prk tonnikalapaloja öljyssä (vaihtoehto)
  • 200-300 g säilöttyjä wokkivihanneksia, valutettuna
  • 300 g majoneesia

Valmistusohje

  • Keitä rakettispagetti suolalla maustetussa vedessä, valuta ja huuhtele kylmällä vedellä.
  • Lisää joukkoon valutettua tonnikalaa ja valutettuja wokkivihanneksia.
  • Sekoita majoneesi joukkoon ja jätä pinnalle muutama epämääräinen kasa majoneesia.
  • Vinkki 1! Mausta halutessasi mustapippurilla tai currylla tai molemmilla.
  • Vinkki 2! Voit vaihtaa rakettispagetin myös pätkittyihin nuudeleihin.
Kummituksen kurpitsakeitto

Kummituksen kurpitsakeitto

Lämmin keitto maistuu syksyisenä päivänä, varsinkin jos ruoka-aika on juhlien aikaan muutenkin käsillä. Nosta keitto pöytään viimeisenä, jotta se on lämmintä vieraiden saapuessa pöytään. Ylimääräisen keiton voit pakastaa tarvittaessa ja nauttia myöhemmin. Keitto säilyy hyvänä jääkaapissa muutaman päivän.

Ainekset

10-15 annosta
Kummituksen kurpitsakeitto (noin 15 annosta)
  • 2 kg kurpitsaa
  • 500 g bataattia
  • 500 g sipulia
  • 400 g palsternakkaa
  • 200 g juuriselleriä
  • n. 2 ½ l vettä
  • 2 kasvisliemikuutiota (tarkista tuotteen gluteenittomuus, jos juhlissa on keliaakikko)
  • 400 g sulatejuustoa
  • maun mukaan tuoretta persiljaa tai muuta yrttiä
  • suolaa (halutessasi)
Lisäksi:
  • 15 keitettyä kananmunaa
  • 30 mustapippuria

Valmistusohje

  • Kuori ja paloittele kasvikset.
  • Lisää kasvikset ja kasvisliemikuutiot kiehuvaan veteen. Lisää tarvittaessa hieman vettä.
  • Anna hautua hiljalleen, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  • Valuta neste talteen ja soseuta kasvikset sauvasekoittimella.
  • Ohenna keittoa tarvittavalla määrällä kuumaa nestettä.
  • Lisää joukkoon sulatejuusto ja yrtit. Jauha tasaiseksi. Tarkista maku.
  • Kuori keitetyt munat ja painele niihin mustapippurit silmiksi.
  • Leikkaa kananmunan alapuolelta pieni pala, jotta se pysyy pystyssä.
  • Jaa keitto pieniin kulhoihin ja nosta haamu keskelle keittoa.
Joukkohauta

Hautakumpu

Hautakumpu on helppo jäätelökakku, johon voit kätkeä erilaisia inhottavan näköisiä makeisia, kuten matoja, hämähäkkejä, tekohampaita tai muita vastaavia. Ja tokihan haudasta kaivamalla tulee myös multaa ja hiekkaa! Reseptin raaka-aineiden lisäksi tarvitset kulhon, jonka tilavuus noin 2 ½ litraa sekä kelmua.

Ainekset

10-15 annosta
Joukkohauta (10-15 annosta)
  • 2 l vaniljajäätelöä TAI lakritsijäätelöä
  • ½ pss Fanipala-keksejä
  • maun mukaan matokaramelleja JA/TAI
  • maun mukaan liskokaramelleja

Valmistusohje

  • Vuoraa kulho kelmulla.
  • Laita jäätelöä pohjalle ja reunoille, kunnes saat kulhon keskelle syvennyksen.
  • Rouhi syvennykseen Fanipala-keksejä ja lisää joukkoon karamelleja.
  • Täytä syvennys jäätelöllä.
  • Laita pakastimeen vähintään yön yli.
  • Kumoa jäätelökakku tarjoilulautaselle ja koristele halutessasi karamelleilla, lakritsikastikkeella tai vaikkapa muovisilla hämähäkeillä.
  • Vinkki! Valmista gluteeniton versio ottamalla sivuun jäätelöä ja gluteenittomia makeisia ja kokoa annos pieneen metalliseen annosvuokaan samaan tapaan kuin isompi versio.
Lepakon kakkakupit

Lepakon kakkakupit

Hyytävän näköiset nahkasiipiset lepakot viuhahtavat ohi yön pimeydessä. Päivisin ne majailevat vanhojen rakennusten vinteillä ja jättävät jälkiä esillä oleviin esineisiin. Nämä mehevän suklaiset kupit maistuvat kaikille suklaan ystäville.

Ainekset

10-15 annosta
Lepakon kakkakupit (10 kpl)
  • 200 g tummaa suklaata
  • 150 g voita TAI
  • 150 g margariinia (vaihtoehto)
  • 2 ½ dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
Pinnalle:
  • noin 100 g sulatettua maitosuklaata

Valmistusohje

  • Paloittele suklaa ja voi kattilaan tai kasariin.
  • Sulata miedolla lämmöllä hämmennellen.
  • Lisää sokeri ja kananmunat yksitellen sekoittaen.
  • Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
  • Jaa taikina muffinivuokiin ja kypsennä 175 asteessa noin 10 minuuttia.
  • Valuta päälle sulatettua suklaata epämääräiseksi keoksi.
lempeät haamut

Lempeät haamut

Lempeät haamut ilahduttavat tarjoilupöydässä. Valmista tavallinen tai kaakaolla maustettu kääretorttu ja koristele viipaleet haamuiksi.

Ainekset

10-15 annosta
Lempeät haamut (10-15 annosta)
  • 4 kananmunaa
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 dl perunajauhoja
  • ½ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 300-400 g aprikoosihilloa
Pinnalle:
  • 2 ½-5 dl vispikermaa
  • 2-4 rkl sokeria
  • 1-2 tl vaniljasokeria
  • muutama laku silmiksi

Valmistusohje

  • Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  • Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi.
  • Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille.
  • Paista 225 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.
  • Kumoa leivinpaperille ja anna jäähtyä hetken aikaa.
  • Levitä torttulevylle aprikoosihillo ja kääri rullalle.
  • Leikkaa viipaleiksi ja nosta tarjoiluvadille leikkauspinta ylöspäin.
  • Vaahdota kerma ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
  • Kerman määrä riippuu siitä kuinka ison keon kermaa haluat päälle käyttää.
  • Pursota kerma kääretorttuviipaleiden päälle keoksi ja viipaloi lakusta silmät.
  • Säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.
aivohyytelö

Aivohyytelö

Tutiseva aivohyytelö herättää ansaittua huomiota. Aivomuotteja voi hankkia leivontatarvikeliikkeistä. Samaan tarkoitukseen on myynnissä myös käsimuotteja, joilla saa tehtyä hauskasti tutisevan käsihyytelön.

Ainekset

10-15 annosta
Aivohyytelö (10-15 annosta)
  • 12 liivatelehteä
  • 1 l kuohukermaa
  • 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • 2 dl maitoa
  • 2 ½ dl sokeria
  • 1 vaniljatankoa rouhittuna myllystä TAI
  • 1-2 tl vaniljasokeria (vaihtoehto)
  • n. 10 dl vehnäjauhoja
Lisäksi:
  • ruokosokerisiirappia

Valmistusohje

  • Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  • Mittaa kattilaan kerma, vaahtoutuva vaniljakastike, maito ja sokeri. Kuumenna höyryämispisteeseen.
  • Purista joukkoon vedessä pehmenneet liivatelehdet ja sekoita, jotta ne sulavat tasaisesti joukkoon.
  • Rouhi joukkoon vaniljatankoa tai mausta vaniljasokerilla.
  • Kaada liemi aivohyytelömuottiin ja nosta varovasti jääkaappiin. Anna hyytyä yön yli.
  • Kumoa tarjoiluvadille ja valuta vadin reunoille ruokosokerisiirappia.
  • Säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.
Kummituspäät

Kummituspäät

Kummituspäät ovat ihania! Voit tökätä ne varrastikkuihin tai nauttia sellaisenaan.

Ainekset

10-15 annosta
Kummituspäät (30 kpl)
  • 2 pötköä Domino-keksejä
  • 100 g tummaa suklaata
  • 100 g Philadelphia-tuorejuustoa

Valmistusohje

  • Halkaise Domino-keksit ja kaavi sisus pois. Jos haluat tehdä kummituspalleroita, jätä täyte silmien tekoa varten.
  • Murskaa keksit lihanuijalla pienessä pussissa. Ota reilu desilitra murskaa sivuun kuorruttamiseen.
  • Paloittele tumma suklaa lautaselle ja sulata mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä välillä sekoitellen. Vatkaa Philadelphia-tuorejuusto ja sekoita joukkoon sulatettu suklaa ja Domino-murska.
  • Pyöritä seoksesta pieniä palloja ja kääntele sen jälkeen Domino-murskassa.
  • Pyörittele täytteestä halutessasi silmät palleroille.
  • Tarjoa sellaisenaan tai tökkää grillivarrastikkuihin tai cocktailtikkuihin ja tarjoa tikkareina.
Kalman kankeat henget

Kalman kankeat henget

Kalman kankeat henget on valmistettu kaupasta valmiina ostettuihin marenkitankoihin pursottamalla niihin sulatetusta suklaasta silmät. Jos haluat valmistaa marengit itse, suosittelen tekemään ne jo hyvissä ajoin valmiiksi. Vaikka valmistus on helppoa, kypsentäminen rapeaksi vie aikaa. Jos käytössäsi on kiertoilmauuni, voit paistaa kolme pellillistä marenkeja yhdellä kertaa.

lakutangot

Lapset ovat tehneet lakutangoista pieniä haamuja laittamalla lakuihin silmät. Silmät voi laittaa kakun koristerakeista tai vaikkapa sulatetusta suklaasta.

Ainekset

10-15 annosta
Kalman kankeat henget (noin 30 kpl pitkulaista marenkia)
  • 4 munanvalkuaista (kokoluokituksen isoja munia)
  • 6 dl Siro-sokeria
  • muutama pala sulatettua suklaata silmiksi

Valmistusohje

  • Vaahdota valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää vähän kerrallaan Siro-sokeria koko ajan voimakkaasti vatkaten.
  • Pursota pellille leivinpaperin päälle sopivan kokoisia pötköjä.
  • Kypsennä miedolla lämmöllä 75-100 asteessa useita tunteja, kunnes marengit tuntuvat keveiltä ja rapeilta.
  • Pursota jäähtyneisiin marenkitankoihin suklaasta silmät.
rapeat-aivolohkot-ja-dippikastike

Rapeat aivolohkot ja dippikastike

Lapset ja aikuiset rakastavat dippailua! Laita pöytään kukkakaalin kukintoja ja kermaviilistä ja valmiista mausteseoksesta sekoitettua dippiä. Kukkakaalia tai kakkakuulia. Kuinka vain.

Ainekset

10-15 annosta
Rapeat aivolohkot ja dippikastike
  • 1-2 kukkakaalia
  • 200 g kermaviiliä
  • ½ tl valkosipulijauhetta
  • 3-4 paprikajauhetta
  • ripaus suolaa
  • maun mukaan mustapippurirouhetta

Valmistusohje

  • Irrota kukkakaaleista kukinnot ja laita kulhoon.
  • Sekoita kermaviilin joukkoon mausteet ja tarkista maku.
  • Lisää mausteita makusi mukaan.
  • Anna maustua muutama tunti jääkaapissa.

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä