Rommi-pähkinämuffinit

Uusimmat reseptit
Advertising information
Minua lähestyttiin toiveella kokeilla Britney Spearsin muffineiksi mainostettuja muffineja, joita esiteltiin hiljattain erään iltapäivälehden nettisivuilla. Ohjetta ei mainittu, mutta kaksi ainesosaa kuitenkin; rommi ja pähkinät. Testasin ensimmäistä kertaa rommiaromia, mutta laitoin sitä liian varovaisesti. Piparminttuaromi sen sijaan maistui samalla annostuksella voimakkaana. Aromeita kannattaa lisätä varoen ja maistaa taikinaa lisäilyjen välillä. Ohjeeseen tuplaan aromin määrän, sillä uskon, että se on lähempänä totuutta.
Muffinit jäivät melkoisen likilaskuisiksi, ehkäpä jauhoja olisi voinut olla hippusen enemmän. Makuun se ei kuitenkaan vaikuttanut heikentävästi.
Rommi-pähkinämuffinit 12-15 kpl
100 g margariinia tai voita
2 munaa
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
50 g kuorittua mantelia rouheena
2 maustemittaa rommiaromia (= 1/2 tl)
Koristeluun: DrOetkerin sokerikuorrutetta tuubissa, mantelirouhetta ja tomusokeria
Sulata rasva.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekä sulatettu rasva.
Sekoita lopuksi joukkoon vielä suklaasirut ja rommiaromi. Tarkista maku.
Jaa taikina muffinivuokiin.
Paista 225 asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 10 minuuttia.
Koristele sokerikuorrutteella ja mantelirouheella. Siivilöi pinnalle tomusokeria.