Kanaviillokki

03/11/2007 17:54
Osumia 25854
Käyttäjien arviot: 5/5 (arvioita yhteensä 4)
HuonoinParas 
Kanaviillokki



Kanaviillokki kuuluu ruokiin, jotka herättävät tunteita. Itse olen aina pitänyt sen mausta ja valmistan sitä perheelleni aina kun onnistun löytämään pakastekanan kaupan pakastealtaasta.
Kana on sitkeää ja vaatii pitkän kypsennyksen, mutta se on ehdottomasti kaiken vaivan arvoista. Täyteläinen kanaviillokki yhdessä tuoksuvan riisin ja makoisan mustaherukkahillon kanssa maistuu taivaalliselta!

Kanaviillokki

1 pakastekana
vettä
1 porkkana
1 sipuli
1-2 laakerinlehteä
1 tl suolaa
8-10 maustepippuria

3 tl currya jauheena
kana-, tai kasvisliemikuutio tai suolaa
1 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl vettä

Laita sulatettu, huuhdeltu kana suureen kattilaan ja lisää vettä niin paljon, että kana peittyy. Keitä kunnes pinnalle muodostuu verivaahtoa. Nosta vaahto pois reikäkauhalla tai lusikalla. Lisää kuorittu porkkana ja sipuli, sekä laakerinlehdet, suola ja maustepippurit. Jatka keittämistä, kunnes kana on kypsää. Tähän voit varata aikaa noin kaksi tuntia. Lisää keittämisen aikana tarvittaessa vettä.
Poista hieman jäähtyneestä kanasta nahka ja luut, revi liha reiluiksi suikaleiksi. Lisää keitinveteen suolaa tai liemikuutio ja currya, suurusta höyryävä liemi veteen sekoitetuilla vehnäjauhoilla, anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Purista valmiin kastikkeen joukkoon sitruunanmehua.
Tarjoa riisin ja mustaherukkahillon kanssa.

yhteistyössä

  • Yhteistyössä: Pågen
  • Yhteistyössä: Makuja
  • Yhteistyössä: Dr. Oetker
  • Yhteistyössä: Vogel
  • Yhteistyössä: HK
  • Yhteistyössä: Baby Fit
  • Yhteistyössä: Kariniemen
  • Yhteistyössä: Keski