Suklainen pistaasipähkinäkakku
Uusimmat reseptit
Advertising information
Vaikka suklaakakkujen sesonki lienee pimeänä vuodenaikana, meille naisille ainakin suklaa tuntuu maistuvan aina.
Keittiönkaappeja siivoillessani kaappien nurkista löytyi aineksia, joista halusin päästä eroon.
Pähkinät ja mantelit ovat jauhojen ja ryynien lisäksi keittiön riskiaineksia siinä mielessä, että niissä elää ja muhii kaikkein helpoiten kaikenlaisia ikäviä öttiäisiä riisihäröistä jauhokoisiin. Siksi tällaiset tuotteet on syytä pitää tiiviskantisissa purkeissa.
Nyt on siis hyvä syy käydä kurkkimassa onko joulun jäljiltä kaappeihin jäänyt manteleita tai pähkinöitä jossain muodossa.
Itse käytin pähkinät rouhittuna vuoan jauhottamiseen, mutta ne voi laittaa myös taikinaan. Huomioi, että suklaa sisältää myös pähkinärouhetta.
Kakku on tehty noin litran vetoiseen vuokaan.
Suklainen pistaasipähkinäkakku
250 g voita tai leivontamargariinia
1 dl fariinisokeria TAI ruokokidesokeria TAI muscovadosokeria
1 dl taloussokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 levyä ( a 100 g) Marabou Premium Dark Pistachio suklaata
1/2 dl maitoa tai kermaa
vuoan voiteluun: margariinia tai voita + 2 1/2 dl pistaasipähkinöitä
Koristeluun: esim. DrOetkerin valmista suklaakastiketta tuubista ja pistaasipähkinöitä
Vaahdota rasva ja sokerit, lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Paloittele suklaa lautaselle ja sulata se mikrossa puolen minuutin jaksoissa välillä sekoitellen.
Lisää sula suklaa taikinaan yhdessä maidon tai kerman kanssa.
Voitele vuoka margariinilla, kuori pistaasipähkinät ja rouhi ne koneella tai silppua rouheeksi veitsellä.
Jauhota vuoka pähkinärouheella.
Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin tunti.
Anna kakun seistä 5-10 minuuttia ja kumoa.
Koristele jäähtynyt kakku valmiilla suklaakastikkeella ja pistaasipähkinöillä.
Tänään vietämme Helsinki-päivää. Tervetuloa kesäisen kauniiseen Helsinkiin!
Helsingin oma eläin on orava, joita on paikoitellen hyvinkin runsaasti.
Maistuisikohan reseptin kakku myös oraville?