Ystävänpäiväkakku
Uusimmat reseptit
Advertising information
Kokeilin elämäni ensimmäistä kakkuaineksista tehtyä kakkua, kun en kiireessä ehtinyt muutakaan tehdä.
Ihan hauska kokeilu, eikä tunnu ihan niin valmiilta kuin kaupan tiskiltä ostettu, vaikkei tässä itselle juuri tekemistä jäänytkään.
Tuote on DrOetkerin Mansikkakakkuaineseos , joka sisältää liivatetta.
Makuna on mansikan lisäksi Sitruunakakkuaineseos.
Pakkaus sisältää pohja-ainekset, johon lisätään 50 g sulatettua margariinia tai voita, sekä täytejauheseoksen, joka lisätään 2 desilitraan kylmää vettä. Seokseen vatkataan 250 g maitorahkaa, sekä lopuksi 4 dl vaahdotettua vispikermaa.
Pohjaseos painellaan leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, päälle kaadetaan täyte ja kakun annetaan hyytyä jääkaapissa muutama tunti.
Pakkaus sisältää myös mansikkakastiketta, jonka jätin itse käyttämättä, koska halusin Ystävänpäiväteeman mukaan koristella kakun vaaleanpunaisilla marsipaanisydämillä, jotka on paineltu sydänmuoteilla .
Kakkua kiertämään vaahdotin vielä 2 dl kermaa, jonka maustoin Mansikanmakuisella tomusokerilla.
Kakun pinnalle voisi mainiosti lisätä tuoreita, tai jäisiä mansikoita, sekä keittää kiilteen hyytelösokerista ja vedestä/mehusta hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan.