Lohi-perunasoselaatikko ja punajuuri-omenaraastetta

Uusimmat reseptit
Advertising information
Lohi-perunasoselaatikko ja punajuuri-omenaraastetta
Tänään hyödynsin jämämuussin näin, vaikka tarkoitus olikin alunperin tehdä ihania perunarieskoja. Ohensin
muussia maidolla ja kuumensin kattilassa sekoitellen. Eli tarkoitus on,
että muussi on löysää, oli se sitten tätä tarkoitusta varten tehtyä tai
edellisen päivän jämiä. Lisäsin joukkoon pari munaa ja paprikajauhetta.
Paistoin
pannulla 350 g marinoituja lohisuikaleita ja pätkän pestyä, suikaloitua
purjoa. Lisäsin joukkoon vielä pippurituorejuuston jämät (n
1/4 purkillista) ja kourallisen pakastetilliä. Sekoitin keskenään kalaseoksen ja muussin ja paistoin 200 asteisessa uunissa n 40 minuuttia. Lisäksi raastoin etikkapunajuuria ja omenaa. Lapset tykkäsivät erityisesti.
Suora kommentti oli, että onpa kauhean näköistä, mutta tosi hyvää!
Itseäni
häiritsi hieman hunajamarinadin läpi tunkeva hunajan maku, mutta koska
pikkuisessa lähikaupassamme ei ollut kalaa muussa muodossa saatavilla,
piti tyytyä siihen.