Sydän-kakku

  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

2 arvostelua. Keskiarvo: 3/5

Ei arvosteluja

Advertising information

Sydän-kakku

Tänään sain ostamani prinsessa-kakkuvuoan, pursotinteriä ja erivärisiä elintarvikevärejä. Kuvassa myös sukulaiseni tilausvuokia.

Viime
yönä leivoin valmiiksi kakun odottamaan, että pääsen kokeilemaan
koristelua itse. Hätähousuja kun olemme vanhimman tyttöni kanssa, oli
pakko kokeilla, vaikkei aikaa olisi ollutkaan. Tarkoitus oli lähteä
tanssitunnille;)

Tekemämme kakun koristeluun meni aikaa seuraavasti:  

Vatkasimme
sekaisin 200 g margariinia (ei ollut suolatonta voita, mutta maku oli
ihan vastaava näinkin) ja paketillisen, eli 500 g tomusokeria, sekaan
kaadoimme pari ruokalusikallista maitoa. Perustahna oli siis valmis.
Jaoimme tahnan kolmeen osaan, joista yhden värjäsimme valkoiseksi
(perustahnahan on sellainen kermansävyinen), toisen punaiseksi ja
kolmannesta teimme mustaa lisäämällä tummaa kaakaojauhetta ja mustaa
elintarvikeväriä. 

Kaadoimme tahnat pursotinterillä
varustettuihin kertakäyttöisiin pursotinpusseihin ja pistimme
hösseliksi. Meillä oli 15 minuuttia aikaa saada kakku valmiiksi ja
lähteä tanssitunnille =O

Ensin levitin kakun reunoille valkoiseksi värjättyä tahnaa.

Sitten rajasimme sydämen reunat, väritimme sydämen ja lopuksi piti
pursottaa loppu kakku valkoiseksi, mutta olimme jakaneet massan hieman
väärin ennen värjäystä. Siksi jouduimme testailemaan millä värillä
saamme kakun pursoteltua. Lopputulos on siis kohta esillä. Harjoitus
tekee mestarin, äkkiä sitä oppii varmasti myös näkemään, minkä verran
mitäkin väriä kakkuun kuluu. Teimme hieman liian vähän valkoista, kun
taas mustaa olisi voinut olla vähemmän. Punaisen määrä oli kohdillaan.

Käytin tässä sydämessä muuten sellaista terää, jonka kanssa nallekakun pinnasta saisi lankamaisen näköisen.

Niin,
eli aikaa kului siis koristeluun 15 minuuttia ja olimme ensi kertaa
asialla, joten hieman isommalla panostuksella näistä saisi varmasti
vaikka kuinka hienoja!

Mitäs pidätte? 😉

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä