Lastenkutsutarjoilut

Uusimmat reseptit
Advertising information
Lasten syntymäpäiviä tai muita juhlia järjestäessä on hyvä kysyä sankarilta mitä hän toivoisi juhlassa olevan tarjolla.
Jos tarjottavat osoittautuvat turhan haasteelliseksi toteuttaa, voi neuvotella molempia osapuolia tyydyttävän sopimuksen.
Nämä tarjoilut on suunnitellut 8-vuotta täyttävä tyttö.

Värikkäät dippivihannekset ovat suosittuja lasten keskuudessa. Pilko kauden kasviksia värikkäiksi keoiksi vaikkapa puhtaaseen kukkaruukkuun.
Lapset pitävät porkkanoista, kukkakaalista, kurkusta, paprikasta ja kyssäkaalista.
Kermaviiliin tehdyt dippikastikkeet maistuvat seurana.

Rieskarullat ovat suosittua pikkupurtavaa kaikenlaisissa juhlissa.
Pienellä vaivalla ja vähällä rahalla saat meheviä rullia, joista voit leikata suupalan kokoisia annospaloja.
Tonnikala-rieskarullat
30-45 annospalaa
6-7 rullarieskaa
2 prk tonnikalaa paloina tai hiutaleina, valutettuna
200 g creme fraichea
200 g levittyvää sulatejuustoa
1/2 punainen paprika pieneksi paloiteltuna
kevätsipulia tai ruohosipulia maun mukaan
tuoretta korianteria maun mukaan
(salaatin lehtiä)
Levitä rieskat työlaudalle.
Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi tahnaksi ja levitä rieskoille.
Jos haluat käyttää salaatin lehtiä, asettele ne täytteen päälle ennen käärimistä.
Kääri rieskat tiiviiksi rulliksi ja säilytä jääkaapissa kelmun tai alumiinifolion sisällä.
Leikkaa annospaloiksi mahdollisimman lähellä tarjoiluhetkeä.
Voit tökätä suupalaan cocktailtikun ja koristella annokset vaikkapa kirsikkatomaateilla.

Lastenkutsujen suolainen suosikkitarjottava on helposti syötävä pannari, jonka täytteeseen voit käyttää mitä tahansa kasviksista kalaan ja lihaan.
Helppo ja maistuva myös iltapalaksi tai illanistujaisiin.
Jauheliha-pizzapannari
uunipellillinen
6 dl vettä + 1 dl maitojauhetta TAI 6 dl maitoa
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
50 g margariinia sulatettuna tai 1/2 dl öljyä
400 g jauhelihaa
suolaa
2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
70 g tomaattipyreetä
pizzamaustetta, oreganoa tai basilikaa
2 tomaattia pieninä kuutioina
200 g juustoraastetta
Sekoita vesi ja maitojauhe keskenään kulhossa. Voit käyttää myös maitoa.
Sekoita joukkoon munat, vehnäjauhot, suola ja margariinisula.
Anna turvota puolisen tuntia.
Paista jauheliha kuumassa pannussa ja mausta suolalla ja valkosipulilla.
Lisää tomaattipyree ja pizzamauste, tarkista maku.
Kuutioi tomaatit pieniksi kuutioiksi.
Kaada pannaritaikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele pinnalle jauhelihaseos.
Jaa päälle vielä tomaattikuutiot.
Ripottele lopuksi juustoraaste.
Paista pannukakkua 200 asteisen uunin keskimmäisellä ritilätasolla puolisen tuntia, tai kunnes pinta on saanut kauniin värin ja taikina on hyytynyt.
Mikäli valmistat pannukakun aikuisten kesken nautittavaksi, voit tarjota juomaksi punaviiniä.

Lastensuosikkeihin kuuluva marja-marenkimuffiniohje on alkujaan peräisin Kaarina Roinisen käsialaa.
Marja-marenkimuffinit
n. 12 kpl
Pohja:
100 g margariinia
3/4 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
Päälle:
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 3 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja
Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset yksitellen vatkaten.
Sekoita keskenään sekoitetut kuivat aineet yhdessä maidon kanssa joukkoon.
Jaa taikina paperisiin muffinivuokiin. Jos et käytä muffinipeltiä, laita kaksi vuokaa päällekkäin, niin muffinit pitävät paremmin muotonsa.
Täytä taikinalla puoleen väliin asti.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten, mausta vaniljasokerilla.
Sekoita marjat marengin joukkoon.
Jaa marja-marenki vuokiin taikinan päälle ja levitä koko taikinapinnan päälle.
Paista leivonnaisia 200 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 20 minuuttia.

Helpot leivokset valmistuvat näppärästi kääretortusta, joka on saanut pintaansa kaakaonmakuisesta kondensoidusta maidosta keitetyn ihastuttavan kuorrutteen.
Välissä on kesän sadosta keitettyä karviaishilloa, jonka voi korvata myös muulla hieman kirpsakammalla hillolla tai marmeladilla.
Karviais-kaakaoleivokset
n. 13 annosta
Pohja:
4 munaa
1 1/2 dl luomuruokosokeria tai muuta sokeria
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Välissä:
200 g karviaishilloa
Pinnalle:
1 prk kaakaonmakuista kondensoitua maitoa tai tavallista makeutettua kondensoitua maitoa
2 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Dr.Oetker Pehmeä Kultahelmi -koristeita
Aloita keittämällä kondensoitu maito. Tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä.
Poista purkin etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan.
Laske vettä päälle niin paljon, että purkki peittyy. Keitä noin kaksi tuntia. Lisää vettä tarvittaessa.
Anna purkin jäähtyä hetken aikaa.
Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 225 asteessa noin 7 minuuttia.
Kumoa toiselle leivinpaperille ja anna jäähtyä hetken aikaa.
Levitä pinnalle karviaishillo. Kääri tiukahkolle rullalle.
Leikkaa kääretorttu tasakokoisiksi viipaleiksi ja nostsa leikkauspinta ylöspäin tarjoiluvadille.
Levitä pinnalle kaakaokinuksi.
Vaahdota vispikerma, mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Pursota kerma leivosten reunoille.
Koristele pehmeillä kultahelmillä.

Isoon maljaan voi laittaa erilaisia jäätelöitä, joista jokainen valitsee itselleen mieluisan.
Mehujäätelöitä on hyvä varata niille, joille ei maitotuotteet sovi.
Mikäli pakastimessa on vain vähän tilaa, kannattaa valita jokaisella samanlainen jäätelö.
Karamelleja ei tarvitse varata paljon, niitä jokainen tuntuu saavan muutenkin ja on aika yllättävää, että ne eivät tunnu lapsia niin kovasti houkuttavankaan. Värikkäät keksit maistuvat lapsille aina.
LU tarjoaa valikoimissaan myös luonnon omilla väreillä ja mauilla valmistettuja vaihtoehtoja.
Juomaksi pillimehut ja vaihtoehdoksi lapsille sopiva ”booli,” jossa raikkaan täysmehun joukkoon kaadetaan sitruunalimua. Lapset rakastavat näitä booleja!


