Kirjolohta ja kermaisaa perunapaistosta

Uusimmat reseptit
Advertising information
Jokaiselle lienee tuttua, että tiettyjä raaka-aineita pannulla paistettaessa liesi ja sen ympäristö on täynnä rasvaroiskeita.
Brunolla
on tähän tarkoitukseen valmistettuja paistosuojapapereita, jotka
estävät rasvan roiskumisen ja näin liesi ja liesituuletin säästyvät
rasvaroiskeilta. Paperin rakenne päästää läpi höyryn ja kosteuden,
mutta imee itseensä tehokkaasti kaiken roiskuvan rasvan.
Paperia voi käyttää myös mikroaaltouunissa suojapaperina.
Ei sovellu hauduttamiseen, eikä kaasu- ja avoliekillä paistamiseen.
Sopii wokin tai paistinpannun päälle, jonka halkaisija on max. 31 cm.
Paperi on huokoista, eikä ruoka haudu sen alla. Kalapaloista tuli erittäin rapeita pinnaltaan ja liesi pysyi siistinä.
Varaa kalaa 150-200 g ruokailijaa kohden.
Paistettua kirjolohta 5-6:lle
n. 1 kg kirjolohifileetä
tilkka öljyä
hieman voita
sitruunapippuria
(suolaa)
sitruunaa
Leikkaa kalafilee 5-7 cm levyisiksi annospaloiksi.
Kuumenna
tilkka öljyä ja nokare voita pannussa, laita kalapaloja pannulle 2-3
palaa kerrallaan, täytä korkeintaan 2/3 osaa pannusta samaan aikaan.
Nosta Brunon paistosuojapaperi päälle ja paista keskimäärin kaksi minuuttia per puoli, riippuen kalapalan paksuudesta.
Käännä kalapalat ja laita edelleen paistopaperi suojaksi.
Mausta valmiit kalat sitruunapippurilla ja tarvittaessa ripauksella suolaa.
Purista pinnalle sitruunaa tai tarjoa sitruunalohko erikseen.
Tarjoa lisäksi kastiketta ja kermaisaa perunapaistosta.
Juustoinen kastike kalalle
3 dl vettä
1/2 kalaliemikuutio
1 1/2 rkl vehnäjauhoja + 1/2 dl vettä
100 g sulatejuustoa
timjamia
Mittaa kasariin vesi ja liemikuutio, anna kiehahtaa.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja vesi, lisää höyryävään nesteeseen koko ajan sekoittaen.
Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, lisää sulatejuusto ja timjami, kuumenna.
Lisää tarvittaessa suolaa.
Kermainen perunapaistos
tilkka öljyä
n. 1 kg perunoita
100 g juuriselleriä
100 g palsternakkaa
1 tl kirveliä
1 tl timjamia
1 tl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
4 isoa valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 dl ruoka- tai kuohukermaa
Kuori perunat, juuriselleri ja palsternakka, leikkaa pienehköiksi kuutioiksi.
Kuumenna tilkka öljyä kattilassa, kuullota aineksia muutama minuutti koko ajan käännellen.
Mausta kirvelillä, timjamilla paprikajauheella, suolalla, mustapippurilla ja valkosipulilla.
Lisää joukkoon lopuksi kerma, anna kiehahtaa.
Kaada ainekset uunivuokaan ja kypsennä 200 asteisen uunin alimmalla tai
toiseksi alimmalla ritilätasolla n. 45 minuuttia, tai kunnes paistos
tuntuu kypsältä.