Valokuitu tuo varmuutta ja huolettomuutta verkkoyhteyksiin

Julkaistu: 16.01.2024
Yhteistyö
Kati - valokuitu

Muutimme uuteen kotiin ja pohdimme valokuidun asennusta, sillä työmme vaatii toimivaa ja nopeaa yhteyttä, varsinkin kun netissä tapahtuva työ tehdään kotoa käsin. Selvitin että kotimme alueella valokuituyhteyksiä on rakentanut Valokuitunen ja lähdin selvittämään hyvissä ajoin onnistuuko valokuidun asennus vielä hetki ennen talvea. Olin liikkeellä hyvään aikaan, sillä valmius oli jo olemassa ja ehdimme kuin ehdimmekin ennen pakkasten tuloa. Pääsin samalla tutustumaan kuidun asennuksen eri vaiheisiin ja kerron tässä siitä miten prosessi etenee. Yhteys tuodaan kotiin valmiina ja työt tehdään siten ettei asiakkaalle koidu asennuksista vaivaa.

Valokuitunen esittäytyy Myyrmäki hallissa Rakenna ja remontoi -messuilla 26.-28.1.2024 osastolla D22. Tule tutustumaan Valokuitusen toimintaan.

Myös Hellapoliisi on paikalla Valokuitusen osastolla.

Mikä on valokuitu?

Olet ehkä saattanut havaita kotisi alueella salaperäiseltä tuntuvia ilmoituksia, joissa tiedustellaan kiinnostusta valokuidun hankkimiseen ja pohtinut ehkä, että mikä ylipäätään on valokuitu. Valokuitu on lasikaapeli joka kuljettaa dataa langallisesti, eli se kulkee maassa häiriöttömässä tilassa, jolloin sääolosuhteet tai naapureiden ahkera netin käyttö ei ruuhkauta verkkoa ja hidasta omaa netin käyttöäsi. Valokuitu on toimintavarmin ja laadukkain tapa varmistaa nopea ja tehokas netin käyttö.

>> Tutustu Valokuituseen <<

Tonttisuunnitelma

Ensin pihamaalle tehtiin tonttisuunnitelma, jossa tehtiin katselmus mistä kuitu on järkevintä vetää rakennukseen niin, ettei siitä tule ikävyyksiä pihanurmelle tai kukkapenkeille. Samalla katsottiin jo valmiiksi asunnosta järkevin paikka valokuitupäätelaitteelle.

Piha pysyy siistinä

Kauko-ohjattava täryaura kaivoi pienen uran maahan talon reunasta aina tontin laitaan asti. Laitteen päässä oleva aura tekee nopeaa tärinäliikettä ja syöttää samalla mikrokanavan maan alle käytännössä jättämättä jälkiä lainkaan. Tämän suurempia pihatöitä ei kaivuussa tapahtunut ja pieni ura siistittiin mullalla ja olisi siihen laitettu nurmikonsiemeniäkin, mutta ensilumi sattui juuri satamaan taivaalta, enkä pitänyt sitä tarpeellisena.

Valokuitu jakamosta

Katuosuudelle kaivettiin kohta, josta kuitu kulkee tontille.

Valokuitu tontille

Kaivuri hoiti loput ja herkin työvaihe tehtiin käsipelillä.

Kurkistus kaappiin

Pääsin myös kurkistamaan kadun laidan kytkentäkaappiin.

Voiko valokuidun asentaa talvella?

Talon sisälle tuleva kuitumuunnin ja talon seinään asennettavat kotelot voidaan asentaa talvellakin, mutta talviaikaan ei voida maan jäätymisen vuoksi tehdä kaivuutyötä ja silloin liittymän toimituksessa on muutamien kuukausien tauko

Asennuspäivän toimenpiteet

Asennuspäivänä tontiltamme etsittiin kaapelitutkan avulla pihamaalla kulkevat sähköjohdot ja maata kaivettiin siitä kohtaa lapiolla sen verran, että kyseiseltä kohdalta saatettiin turvallisesti ohittaen kaivaa kolo kuidulle

Selvitä saatavuus

Kaikessa yksinkertaisuudessaan näin helposti valokuitu asennettiin. Kiinnostuitko?
Selvitä sinäkin toimittaako Valokuitunen kuitua asuinalueellesi.

>> Katso saatavuus <<

Voit valita nettiliittymän useasta eri nopeudesta!

Suomen ainoana valtakunnallisena toimijana Valokuitunen kytkee kodin osaksi Avoin Kuitu -verkkoa, jossa on Suomen kattavin laajakaistavalikoima. Valokuitunen tuo kotiisi valokuituyhteyden – ja sen jälkeen voit valita tarvitsemasi laajakaista- ja viihdepalvelut ylivoimaisesti laajimmasta operaattori- ja laajakaistaliittymävalikoimasta. Et siis joudu sitoutumaan vain yhteen palveluntarjoajaan tai tilaamaan nettiliittymää ennen, kuin valokuituliittymäsi on käytössäsi.

>> Tutustu palveluntarjoajiin <<
Kiinnostuitko yhteistyöstä?

Hellapoliisin sivuilla on myös lifestyle-osion, jossa voidaan esitellä monipuolisesti erilaisia ajankohtaisia tuotteita ja palveluita. Kerro lukijoillemme palveluista tai tuotteista omalla tyylilläsi tai anna meidän hoitaa sisältö.
Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Aiheeseen liittyvää lifestyle- sisältöä

Yhteistyössä