Saunaremontti kesämökillä

Julkaistu: 17.05.2022
Yhteistyö Misa logo
Saunaremontti kesämökillä

Hankimme muutama kesä sitten kesämökin, jota aloimme pintaremontoimaan mieleiseksi. Saunassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta se kaipasi jotain piristystä. Lauteet olivat tukevat ja leveät, mutta jo hieman rispaantuneet, eikä värimaailmakaan ollut ihan meidän. Meni tovi pohtiessa millaisia muutoksia haluaisimme. Tuntui turhalta purkaa muuten hyvää, esimerkiksi lattiaa, jossa oli jo lattialämmitys.

Saunaremontti ennen

Vanha mökkisauna

Kesämökin vanha sauna oli varsin perinteinen puulämmitteinen sauna ja lämmin vesi hoitui kiukaan päälle asennetusta pienestä vesipadasta saaviin valuttaen. Vesi laimennettiin isosta saavista, johon vesi vedettiin letkulla järvestä tai ämpäreillä kantaen. Pesutila on saunan kanssa samassa tilassa ja sauna olikin sinne mentäessä usein jo niin kuuma, ettei peseytymisen jälkeen jaksanut paljon lauteilla makailla.

Vanhan kesämökin puusaunan kaunis liekki teki toki saunahetkestä elämyksen, mutta kun tuntui että mies ilmestyi aina puuliiteristä uuden puukuorman kanssa iltaisin sytyttämään saunaa, takkaa, grillikotaa ja aika usein myös savustinta kalan savustusta varten, alkoi tuntua siltä, että sähkölämmitteisestä saunasta voisi sittenkin olla iloa. Haaveilin ääneen, että olisipa sellainen kiuas, jolla voisi toteuttaa molemmat vaihtoehdot. Ja löytyihän sellainen, markkinoiden ainoa yhdistelmäkiuas Misan valikoimista. Seuraava ongelma olisi lämpimän veden saanti. Saunan tila on sen verran pieni, ettei erilliselle vesipadalle olisi ollut enää tilaa ja sähköllä lämmittämisen hyöty lähtisi sillä, että vesipata pitäisi joka tapauksessa lämmittää puilla.

MIsa yhdistelmäkiuas

Misa Yhdistelmäkiuas 10099L/R 9 kW

Puu- ja sähkölämmitteinen yhdistelmäkiuas, jonka tekniikka takaa laavukkaat löylyt. Kiukaan voi lämmittää vaivattomasti nappia kääntämällä tai perinteisesti puita polttamalla. Voit valita kiukaan lasiluukun ja säätimet joko oikealle tai vasemmalle sivulle edestä katsoen.

Katso lisää

Olin tottunut lapsesta asti mökkisaunassa laimentamaan kylmää ja kiehuvaa vettä keskenään, eikä meillä ollut mitään kokemusta lämminvesivaraajasta. Niinpä eräänä päivänä päätin ottaa selvää, miten sellainen toimii ja voisiko se olla meille mahdollinen. Pitkän keskustelun lämminvesivaraajia myyvän yrityksen kanssa käytyäni, ongelmamme ratkesi. Lämminvesivaraaja ratkaisisi vesiongelman ja Misa yhdistelmäkiuas mahdollistaisi saunan lämmittämisen halutessamme myös sähköllä. Koin sen tärkeäksi varsinkin silloin, kun olisimme mökillä myöhään perillä tai haluaisimme saunoa vielä hetki ennen kotiinlähtöä. Siivouspuuhien lomassa puusaunan lämmittämiseen ei usein ole aikaa tai halua. Koska asiantuntijat vakuuttivat, että vettä tulee varaajaan helposti järvestä ja sen saa valutettua ihan oikeasta hanasta, oli valinta erittäin helppo. Nyt saunaremontti tehdään! Seinä- ja kattopaneelit sekä muuri käsiteltiin mustaksi ja laattalattia maalattiin mustalla laattamaalilla. Lauteet uusittiin kokonaisuudessaan.

Halusimme ehdottomasti yhdistelmäkiukaan, jota voisi käyttää sekä sähköllä että puilla. Kiukaan ”kätisyyden” sai valita, eli lasiluukun ja säätimet, sekä vuolukivet joko oikealle tai vasemmalle sivulle edestä katsoen. Hormiliitäntä kiukaan takaa tai toiselta sivulta. Säätöjalat ja lasiluukku olivat vakiovarusteena. Misan laavukiuasmallistosta löytyy myös pelkästään sähköllä lämmitettäviä malleja.

Saunaremontti kesämökillä

Monikäyttöinen

Pintaremontoitu saunamme viimeisteltiin upealla yhdistelmäkiukaalla, joka sähköllä lämmitettynä tarjoaa ihastuttavan kosteat löylyt, eikä lauteilta tarvitse paeta heti pois. Puulla lämmitettynä löylyt ovat pehmeät ja kaunis elävän tulen liekki välkehtimässä on tietysti ihana elämys nautinnollisiin saunahetkiin ja vieraita varten.

Täytyy tunnustaa, että kiuas on tullut sytytettyä viikon kokemuksella useammin sähköllä. Muotoilultaan laavukiuas on ajaton ja tyylikäs. Sen kauniit vuolukivet ovat jo itsessään taideteos ja niille on ilo heittää vettä. On terapeuttista katsoa miten vesi osuu tasaisiin kiviin ja nostaa höyrypilven kohti kattoa. Koska kivet ulottuvat lähelle lattianrajaa, voidaan laudekorkeutta säätää normaalia reilusti alemmas ja siksi kiukaita käytetään myös esimerkiksi hoitokodeissa, joissa asukkaat ovat usein liikuntarajoitteisia. Vuolukiven kivimassa kuivattaa tehokkaasti tilan saunomisen jälkeen estäen home- ja kosteusongelmia. Kivet tulee vaihtaa noin viiden vuoden välein.

Saunaremontti - ennen - jälkeen

Saunaremontti ennen ja jälkeen

Pienellä pintaremontilla voi saada ihmeitä aikaan.

Suosittelen!

Voin lämpimästi suositella Misa Laavukiuasta Sinulle, joka haluat saunaelämyksestäsi täydellisen mukavan, sähköllä ja puulla.

Katso lisätietoa kiukaista misa.fi

Turvallisuustietoa
Yhdistelmäkiukaiden suojaetäisyydet: palaviin rakenteisiin 300 mm sivuille, eteen ja taakse, ilman palosuojausta. Polttoaineluukun edessä 500 mm. Suojaetäisyys kiukaan yläreunasta kattoon on 700 mm, ilman palosuojausta. Suojaetäisyyksiä palaviin rakenteisiin voidaan pienentää käyttämällä esim. Misan palosuojalevyjä. Jos seinä on muurattu, betonia tai vastaavaa riittää 50 mm:n ilmarako. Lattia on oltava palamatonta materiaalia (min. 60 mm paksuinen betonilaatta) tai se on suojattava Misan kiuasalustalla.

Kiinnostuitko yhteistyöstä?

Hellapoliisin sivuilla on myös lifestyle-osion, jossa voidaan esitellä monipuolisesti erilaisia ajankohtaisia tuotteita ja palveluita. Kerro lukijoillemme palveluista tai tuotteista omalla tyylilläsi tai anna meidän hoitaa sisältö.
Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Aiheeseen liittyvää lifestyle- sisältöä

Yhteistyössä