Juoman matka ideasta valmiiksi tuotteeksi

Julkaistu: 04.03.2012

Pääsin Hellapoliisin ominaisuudessa tutustumaan tehdaskiertueelle Hartwallin Lahden tehtaalle ja kuulemaan tuotekehittelijöiden työstä.

Tuotteen kehitys ideasta lanseeraukseen kestää noin vuoden.
Sitä ennen on selvitetty mistä kuluttajat pitävät ja mitä uusia makukombinaatioita voisi kuluttajille tarjota. Matkustelu on lisännyt suomalaisten kiinnostusta eksoottisia makuja kohtaan ja siksi monet eksoottiset hedelmät maustavat useita juomia.

Tuotekehittelijän työssä makuaisti on tärkeää.
Vaaka on tärkein työväline, sillä juomareseptiä laatiessa jokainen resepti tulee kirjata tarkoin ylös.
Joskus vasta sadas resepti voi olla se, josta lopullinen tuote valmistetaan.

Tuotekehittelijäksi haluavan ensimmäinen testi on makutesti, jossa testataan erottaako henkilö makean, karvaan ja happaman.

Minäkin pääsin testaamaan makuaistini. Kaikki oikein!

Limujen ja muiden makujuomien pohjaksi valmistetaan makusiirappi, jossa makeuttajana käytetään fruktoosia, sokeria, keinotekoisia makeuttajia tai hiljattain Suomen markkinoille tullutta Steviaa, joka on luontainen makeutusaine, mutta jopa 300 kertaa makeampaa kuin sokeri.
Stevioliglykosideilla makeutetut juomat ovat vähäkalorisia, mutta ne sisältävät aina hiukan myös fruktoosia, eli hedelmäsokeria, sillä Stevian maku yksinään ei ole suomalaisille tuttu ja pelkällä Stevialla makeutetun juoman makeus ei vastaa kuluttajien odotuksia.
Hartwall toi Stevialla maustetut juomat markkinoille ensimmäisenä Suomessa.

Ensin juomasekoitukseen valitaan makeuttaja ja sen jälkeen lisätään luontainen aromi tai hieman mehua. Juomaa voidaan tarvittaessa värjätä luonnollisilla väriaineilla.
Lopuksi joukkoon sekoitetaan hiilihapotettua vettä.
Kuten kokin tai baarimestarin työssä, tuotetta maistaessa kokenut tekijä tietää tarvitseeko juoma lisää makeutta, makua tai väriä. Näin päästään testaamaan pullo kerrallaan uutta juomaa ja parantamaan reseptiä.


Kun tuotekehittelijät ovat hioneet juoman kaupallisesti valmistettavaksi, se lanseerataan, eli esitellään kuluttajille.

Matka reseptistä pulloon.

Tiedätkö mikä tämä on? Tässä on puolentoista litran Pepsi Max pulloja. Ne ohjataan suuren säiliön kautta muottiin, jossa kuuma ilma puhaltaa ne oikean malliseksi pulloksi. Jokaiselle pullotyypille on oma muottinsa. Kone puhaltaa yhdessä sekunnissa huikeat kaksitoista koeputken näköistä putkiloa isoiksi, puolentoista litran pulloiksi.

Pullot pestään.

Letkuista tulee tarkoin mitatut määrät makusiirappia ja hiilihapotettua vettä. Pullot menevät korkitettavaksi.

Pullo saa pintaansa etiketin.

Jokainen pullo käy läpi seulan, josta virheelliset pullot työntyvät kouruun hävikkinä.

Nämä pullot ovat matkalla pakattavaksi ja siitä edelleen kauppojen hyllyille ja kuluttajille.

Otetaan selvää!

Annoin teille lukijoille mahdollisuuden esittää kysymyksiä. Ohessa lähettämänne kysymykset ja vastaukset Hartwallilta.

Kysymys:
Olisi kiva tietää korvataanko kaikki makeutusaineet pian stevialla, sillä näin diabeetikon kannalta ongelma on siinä, että kun käytetään steviaa tarvitaan myös hedelmäsokeria tai muuta makeuttajaa, joka puolestaan nostaa verensokeria. Tutuksi tulleet kevytjuomat ovat sopineet diabeetikoille.

Vastaus:
Eri makeutusaineita käytetään varmasti jatkossakin. Steviakasvin lehdistä valmistettava makeuttaja tarjoaa uudenlaisen, keveyden ja luonnollisuuden yhdistävän vaihtoehdon aikaisemmin käytettyjen makeutusaineiden rinnalle.
Ihmisillä on vaihtelevia tarpeita ja toiveita ? osa haluaa kalorittomuutta, osa puolestaan haluaa nauttia perinteisiä sokerimakeutettuja juomia ja osa taas peräänkuuluttaa luonnollisuutta ja keveyttä. Juomissa käytetään jatkossakin erilaisia makeutusaineita, jotta vaihtoehtoja löytyy erilaisiin tarpeisiin. Näissä ensimmäisissä Hartwallin esittelemissä stevioliglykosideja sisältävissä juomissa on tosiaan käytetty myös ripaus hedelmäsokeria. Näin siksi, että juomien maku on tällä tavoin saatu hiottua huippuunsa – juomissa kun maku on tietenkin aina se tärkein asia.

Kysymys:
Entä mitä sanovat limppariasiantuntijat näistä light-tuotteiden paljon puhutusta vaarallisuudesta? Ottavatko tosissaan -> kehittävätkö ”terveellisempiä” kalorittomia juomia?

On hyvä muistaa, että kaikki elintarvikekäytössä olevat raaka-aineet ovat käyneet läpi tarkan seulan ja niitä on tutkittu todella paljon. Kaikki tuotteemme ja niissä käytetyt raaka-aineet ovat siis turvallisia.

Tällä hetkellä luonnollisuus on yhä useammalle tärkeä asia. Moni toivookin, että nauttimansa ruoka ja juoma ovat mahdollisimman pitkälti peräisin luonnosta. Mehän taas pyrimme totta kai tekemään juuri sellaisia juomia, joita ihmiset haluavat nauttia ja toimmekin ensimmäisenä Suomessa kauppoihin stevioliglykosideilla makeutettuja juomia. Steviakasvin lehdistä valmistettavalla makeuttajalla voidaan nimittäin valmistaa juomia, jossa keveys ja luonnollisuus yhdistyvät aivan uudella tavalla.

Kysymys:
Saisikohan Omena limonadia joskus kevyempänä versiona? 🙂 Lapsuuden saunajuoma houkuttelisi.

Vastaus:
Laitamme idean korvan taakse !

Kysymys:
Voisiko joskus olla markkinoilla limua, josta tulee miellyttävä vaahto lasiin, sellainen viipyvä niinkuin hyvissä oluissa?

Tämähän on hauska ajatus! Keräämme mieluusti ideoita ja toiveita tuotteisiin liittyen. Painamme tämänkin idean mieleemme ja mietimme, voisiko tällaista vaahtoa ehkä olla tulevaisuudessa jossain tuotteessamme.

Kysymys:
Uusia makuelämyksiä kaivaten, saisiko esimerkiksi kirsikkalimua tai kunnon sitruunalimua joka olisi keltaista (vrt.ulkomailla myytävää Fantan sitruunalimua) ja todella sitruunaista?

Vastaus:
Mitä tulee tuohon sitruunaiseen virvoitusjuomaan, toiveesi toteutuu jo tänä keväänä! Nostalginen, kirpeänraikas sitrusjuoma Palma nimittäin tekee paluun. Toiveita tämän lapsuus- ja nuoruusmuistoja herättävän sitruunalimonadin paluusta on esitetty meille säännöllisesti, ja Hartwall Jaffa ylpeänä esittääkin Hartwall Jaffa Palman, joka tulee kauppoihin 19.3.
alkaen. Kannattaa kokeilla!
Kirsikkajuomasta laitamme vinkin korvan taakse. Otamme muuten aina mielellämme vastaan erilaisia toiveita ja ideoita juomiin liittyen. Omia ideoita esimerkiksi uusista tuotteista voi esittää täällä: http://ajatuspanimo.fi/.

Kysymys:
Kuinka monesti käytetään samaa pulloa?

Vastaus:
Nykyään käytössä olevat muovipullot ovat ns. kierrätysmuovipulloja, joita ei siis täytetä uudestaan sellaisenaan. Samaa pulloa ei siis pestä ja täytetä yhä uudelleen, kuten joskus aikaisemmin oli tapana. Kierrätysmuovipullojen muovi toki käytetään uudelleen joko uusien pullojen tai muiden muovituotteiden valmistuksessa.

Myös alkoholijuomista yhä useampi pakataan tölkkiin, sillä tölkki on monessa tilanteessa ihmisten suosima pakkaus – se kun on kevyt eikä esimerkiksi mene rikki. Näin ollen perinteisten lasipullojen määrä onkin pienentynyt viime vuosina. Keskimäärin näitä uudelleentäytettäviä lasipulloja käytetään n. 33 kertaa.

Kysymys:
Paljonko sitä sokeria oikeasti tulee perinteiseen keltaiseen Jaffaan (ei light versioihin)?

Vastaus:
Raaka-aineiden, esimerkiksi sokerin määrät vaihtelevat juoman reseptistä riippuen. Mitä taas tulee tarkkoihin resepteihimme, ne ovat aina liikesalaisuuksia. Reseptiä tärkeämpi tieto juoman nauttijalle on varmasti juomien ravintosisältö, joka taas käy hyvin ilmi etiketissä olevasta taulukosta. Perinteinen Jaffa Appelsiini sisältää hiilihydraatteja 9 g /100 ml, joista sokeria on 7 g ja hedelmäsokeria 2 g. Nämä ja muut ravintosisältötiedot näkyvät tosiaan myös etiketin ravintosisältötaulukossa.

Kysymys:
Miksi Stevialla makeutettu limukka on kaloripitoisempaa kuin makeutusaineella makeutettu?

Vastaus:
Steviakasvin lehdistä valmistettava makeuttaja on maultaan hyvin erilainen kuin ne makeutusaineet, joihin me suomalaiset olemme aikaisemmin tottuneet.
Jotta olemme saaneet hiottua juomien maun juuri suomalaisten makuun sopivaksi, niissä onkin käytetty stevioliglykosidien ohella myös ripaus hedelmäsokeria. Juomissa maku on aina se tärkein asia. Jaffa Super -virvoitusjuomissa on 20 kcal/ 100 ml, mikä on noin puolet tavallisen sokerimakeutetun virvoitusjuoman kalorimäärästä ja Novelle Frisseissä puolestaan vain 7 kcal / 100 ml.

Kysymys:
Onko mahdollista saada täysin kaloriton juoma stevialla vai onko todellakin lisättävä sokeria peittämään stevian makua?

Vastaus:
Steviakasvin lehdistä valmistettava makeuttaja on tosiaan luonnostaan kaloritonta, joten periaatteessa sitä käyttämällä voi valmistaa kalorittomia juomia. Näissä ensimmäisissä tuotteissamme sen ohella on kuitenkin mahdollisimman hyvän maun saavuttamiseksi käytetty myös ripaus hedelmäsokeria. Uusi makeuttaja on todella mielenkiintoinen ja mietimme toki koko ajan, miten ja millaisissa juomissa sitä mahdollisesti tullaan jatkossa käyttämään.

Teksti: Kati Jaakonen/ Hellapoliisi

Kuvat: Aki Loponen/ Loma Graphics Oy

Vastaukset kysymyksiin: Taru Tuominen/Hartwall Oy

Kiinnostuitko yhteistyöstä?

Hellapoliisin sivustouudistus toi sivustolle lifestyle-osion, jossa voidaan esitellä monipuolisesti erilaisia ajankohtaisia tuotteita ja palveluita. Kerro lukijoillemme palveluista tai tuotteista omalla tyylilläsi tai anna meidän hoitaa sisältö.
Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Aiheeseen liittyvää lifestyle- sisältöä

Yhteistyössä