Jani Wickholmin kuulumisia

Julkaistu: 25.01.2008

Minulla oli ilo tavata Jani Wickholm ja kysellä yhden kotimaisen suosikkiartistini kuulumisia.

Jani Wickholm, 30, tuli tunnetuksi vuoden 2003 Idols-kilpailusta sijoittuen Hanna Pakarisen jälkeen  toiseksi.
Hän on lunastanut paikkansa kotimaisten tähtiartistien joukossa. Parhaillaan työn alla on neljäs pitkäsoitto, jonka on tarkoitus olla valmis huhtikuun puolivälin maissa.
Kolmatta levyään (Yhden lauseen mies) Jani luonnehtii ”hieman omaksi projektikseen”. Pian julkaistavan levyn perimmäisenä tarkoituksena on ollut paluu entiseen, sellaiseen kuin minäkin olin teini, Jani toteaa. Äänitysformaatti on täysin analoginen ja kalusto vanhaa, pohjat ovat livenä ja mukana on omia bändikavereita. Soitinarsenaali on pitkälti sitä mitä livenä käytämme, hyvin perinteikästä. Eli vanhanajan kamaa on tulossa, vaikka voissa paistaisi, hän sanoo.

Uudelta levyltä löytyy useita eri sanoittajia, Jani itse mukaan lukien. Tärkeimpänä hän pitää kokonaisuutta, kaikki biisit ovat yhtä arvokkaita, vaikka niistä muutama nousisikin ylitse muiden. Tarkoitus on aina ylittää itsensä. Totuus on kuitenkin se, että levy vuodessa on miltei välttämättömyys nykyajan musiikkitouhussa, jotta keikkakenttä pysyisi aktiivisena ja kuulijoille olisi uutta tarjottavaa. Kiireisen artistin arkeen kuuluu niin paljon erilaisia asioita joista on huolehdittava, ettei säveltämiseen ole aina helppoa löytää aikaa. Kuitenkin, kun muudi ja hetki on oikea, kyllä biisejäkin syntyy, Jani toteaa.

Keikkareissut vievät miestä ympäri maata, välillä kitaran ja äänimiehen kanssa, toisinaan paikalle rävähtää seitsenhenkinen kokoonpano, kun koko bändi on liikenteessä.
Keikkareissuilla artistin tilannut asiakas järjestää yleensä ruokailun. Usein tarjolla ei ole sitä terveellisintä vaihtoehtoa, joten sitä syödään mitä tarjotaan tai mitä matkan varrelta löytyy.

Jani kertoo olevansa hyvin kiitollinen saadessaan tehdä artistin työtä. Tulevaisuudelta hän toivoo saavansa jatkaa unelmatyötään ja elää onnellisena perheenisänä ja hyvänä aviomiehenä. Elämä on aika tyhjää,jos sitä ei saa jakaa, eiks vähän oo, hän pohtii.

Keravan poika osti talon Tuurin kylästä, joka sijaitsee Töysän kunnassa. Hän kertoo viihtyvänsä paikkakunnalla jo lähes neljättä vuotta. Jani asuttaa pientä maatilaa, jonka päärakennus ja navetta on rakennettu pitkälti maamme itsenäistymisen jälkeen 1920-luvulla. Päärakennusta on remontoitu pariin otteeseen. Tuvan leivinuuni vaatii nuohoojan mukaan pientä entraamista, joten sitä ei ole päästy vielä kokeilemaan. Pihapiirissä kasvaa marjapensaita ja kitukasvuinen omenapuu, mutta marjojen poimintaan ei ole vielä riittänyt aikaa. Ehkä ensi kesänä sitten, Jani miettii.

Kotioloissa Jani valmistaa vaatimatonta ruokaa: kaurapuuroa, grillattua broilerinkoipea, salaattia ja ”protskua,” joka sisältää maitorahkaa ja ananasta. Välillä hän turvautuu paikallisten pizzayrittäjien tarjontaan, jollei innostu ruokailemaan Onnenkivessä.

Vieraita saadessaan hän laittaa pöydän koreaksi. Tarjolla on ”pirun hyvää salaattia,” jossa on aineksina rucolaa, kirsikkatomaatteja, kurkkua, oliiveja ja mahdolllisesti fetajuustoa tai parmesaania. Salaatti maustetaan oliiviöljyllä, viinietikalla ja mustapippurilla. Pääruokana on jotain hyvää lihaa, broilerin rintaa tai kenties lammasta.
Uusin kiinnostus on herännyt nepalilaista ja intialaista keittiötä kohtaan.

Herkkujälkiruoaksi Jani valmistaa annoksen, jossa cocktaillasiin laitetaan sitruunasorbettipallo, päälle valutetaan varovasti Freixenet kuohuviiniä siten, ettei sorbettipallo hajoa.

Lapsuudestaan hän muistaa erityisesti mummin valmistaman muussin, jossa perinteisten ainesten lisänä oli ripaus sokeria tuomassa makeutta.

Jos ruokailijoita on paikalla enemmänkin, silloin valmistetaan niin hyvät lihapullat, että taju lähtee. Lisäksi tarjolla on muussia, jonka voi maustaa myös kananmunalla tai porkkanaraasteella. Yksikään ei ole vielä muussiani moittinut, kyllä jämpti on näin, Jani sanoo.

Jos ruokaa pitää saada pikaisesti pöytään, silloin turvaudutaan ystävältä opitulla reseptillä valmistettuun Thai-kanakeittoon.

Sakari Kuosmasen keittotaitoja Jani kehuu moneen otteeseen ja kehottaa tutustumaan Saku´s Galley -ravintolan tarjontaan.

Jani toivottaa kaikki tervetulleiksi keikoille fiilistelemään, neljättä levyä odotellessa!

Kiinnostuitko yhteistyöstä?

Hellapoliisin sivuilla on myös lifestyle-osion, jossa voidaan esitellä monipuolisesti erilaisia ajankohtaisia tuotteita ja palveluita. Kerro lukijoillemme palveluista tai tuotteista omalla tyylilläsi tai anna meidän hoitaa sisältö.
Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Ota yhteyttä pienissä ja isoissa asioissa!

Aiheeseen liittyvää lifestyle- sisältöä

Yhteistyössä