1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4 arvostelua, keskiarvo: 3,25 / 5)
Ladataan...

 

Broileri-fetasalaatti

400 g villiriisiä
400g broilerin marinoituja filesuikaleita
3-4 tomaattia
puolikas kurkku
1 ruukku ruukkusalaattia tms
4-5 persikanpuolikasta
1 pkt fetajuustoa

paholaisen salaattikastiketta

Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä.
Paista broilerinsuikaleet.
Pilko tomaatit, kurkku, salaatti ja persikat.

Valuta riisi ja huuhdo kylmällä vedellä. Yhdistä ainekset.
Tarjoa lisäksi salaattikastiketta tai sekoita kastike salaatin joukkoon.

Paholaisen salaattikastike

 

1 munankeltuainen
1 tl omenaviinietikkaa
1 rkl sinappia
0,5 dl ketsuppia
1 rkl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
3 isoa valkosipulinkynttä murskattuna
1,5dl rypsiöljyä
kylmää vettä (unohdin mitata käyttämäni veden, mutta vettä laitetaan lopuksi sen verran, että saadaan kastikkeelle haluttu paksuus)

Riko kulhon pohjalle munankeltuainen. Mittaa joukkoon kaikki muut aineet, paitsi öljy ja vesi. Sekoita ainekset sekaisin. Kaada öljyä ohuena nauhana koko ajan sekoittaen, jolloin seoksesta tulee paksu (majoneesi). Tämän jälkeen kaada joukkoon kylmää vettä sen verran, että saat kastikkeen rakenteesta toiveidesi mukaisen.

Kaada kastike pulloon ja nosta jääkaappiin.

Lisää suosikiksi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun lisätäksesi suosikki reseptejäsi.