1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (15 arvostelua. Keskiarvo: 3,80/5)

Turkinpippuricrush-pussin kyljessä olevalla marenkiohjeella innostuin kokeilemaan miltä maistuu rapeat marengit Turkinpippureilla maustettuna.
Humautin tomusokerin joukkoon kai hieman liian reiluina annoksina ja näin heti, ettei massa ollut pursotettavaa.
Siitä huolimatta jatkoin eteenpäin ajatuksella, että katsotaan mitä näistä tulee, vaikka massa onkin liian löysää.
Nostelin seoksen lusikalla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille rinkuloiksi ja laitoin uuniin.
Marengeista tuli rakenteeltaan Macaron-leivoksen kaltaisia. Maku oli todella herkullinen. Ne olivat kuivia, kuten marengin kuuluukin.
Tässä muodossaan niitä voisi tarjota Macaron-leivosten kaltaisina leivoksina ja levittää kahden marengin väliin esimerkiksi sitruuna-, tai limetahnaa, tai vaahdottaa seuraksi nokare kermaa, joka on maustettu sitruuna-, tai limetahnalla, tai esimerkiksi sitruunarahkalla.

Turkinpippurimarengit
20-30 kpl

2 munan valkuaista
3 dl tomusokeria
1 dl Turkinpippuricrushia

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten.
Lisää lopuksi Turkinpippuricrush.
Nosta lusikalla tai pursota keoiksi leivinpaperin päälle uunipellille.
Kypsennä 125 asteessa noin kaksi tuntia, kunnes marengit ovat ilmavia ja kevyitä.

Lisää suosikiksi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun lisätäksesi suosikki reseptejäsi.