Ihanat mustikka-vaniljarahkamuffinit (Inka H.)

  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

1 arvostelua. Keskiarvo: 5/5

Ei arvosteluja

Advertising information

Minusta ihanin muffiniresepti tulee Valiolta, en valitettavasti siis
voi ottaa itse krediittejä. ;)Luin sen ensimmäisen kerran Valion Kerma-
lehdestä, mutta sittemmin hukattuani k.o. lehden, löysin saman reseptin
myös Valion nettisivuilta. Kyseessä on siis
mustikka-vaniljarahkamuffinit, jotka olen tosin tehnyt siinä mielessä
muokaten, että olen jättänyt muffinien päälle tekemättä ohjeessa olevan
marengin ja käyttänyt ohjeen 2 kananmunaa kokonaisuudessaan taikinaan
(ohjeen mukaan toisen kananmunan valkuainen säästetään marengin tekoa
varten).

Ihanat mustikka-vaniljarahkamuffinit

100 g Valio Oivariinia
1 dl
sokeria
1 muna
1 keltuainen
1 prk (200 g)
Valio maustettua rahkaa
vanilja
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Väliin
1 dl
pakastemustikoita
1 tl perunajauhoja
Marenki
1 valkuainen
1/4 dl
sokeria

Vaahdota kevyesti pehmeä Oivariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon
muna ja keltuainen. Säästä valkuainen marenkiin. Lisää rahka ja
jauho-leivinjauheseos. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja jaa
puolet siitä muffinipellin syvennyksiin tai paperisiin
amerikanmuffinivuokiin. Ripota taikinan päälle jäiset mustikat, joihin
on sekoitettu perunajauhot. Lisää loppu taikina mustikoiden päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskiosassa n.12 min. Vatkaa sillä aikaa
valkuainen vaahdoksi. Lisää vaahtoon hitaasti pienissä erissä sokeri.
Vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää, kovaa ja pysyy kulhossa, vaikka
kulhon kääntää ylösalaisin. Lusikoi marenkiseosta muffineiden pinnalle.
Jatka vielä paistamista n. 7 min.

Tässä linkki: http://www.valio.fi/portal/page/portal/Valio/Keittokirja/Ruokaohje?p_tunnus=4734

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä