Haastattelussa muusikko Suvi Teräsniska

Kerrotko kuka olet ja mistä toivot sinut tunnistettavan?

No minähän olen 19-vuotias (kohta 20-vuotias) laulajatyttönen Oulusta (kohta Tampereelta). Toivon tietysti, että minut tunnistettaisiin musiikistani ja kappaleistani. Isossa radiosoitossa on tällä hetkellä kappale Hento kuiskaus ja sitä myös toivotaan aina jokaisella keikalla, että eiköhän asiassa ole jo onnistuttukin. Luonnollisesti toivon myös, että minua ei sekoitettaisi ääneni perusteella kehenkään muuhun artistiin, vaan ihmiset tunnistaisivat laulun kuultuaan, että se olen minä, vaikka eivät esittäjän nimeä olisi kuulleetkaan.

Moni nuori toivoo Idolsin avaavan tien musiikkibisnekseen, miten itse olet tullut löydetyksi?

Se on ollut itse asiassa monien asioiden summa. Kaikki lähti liikkeelle syksyllä 2005 kun oululainen säveltäjä Jussi Rasinkangas otti minuun yhteyttä ja tahtoi minut demolaulajaksi yhdelle kappaleelle. Jussin kanssa yhteistyö on lähtenyt käyntiin lastenmusiikin puolella jo 2000-luvun alusta. Tämä iskelmäpuoli, eli niinsanottu ”aikuisten musiikki” ja sen kanssa työskentely sai alkunsa siis 2005.

Lauloin demolle kappaleen, jota lähetettiin eri levy-yhtiöihin ja Helsinki Music Companylta tulikin sitten vastaus että olisivat kiinnostuneita niin kappaleesta kuin laulajastakin. Ja kun suuret rattaat saatiin pyörimään, niin helposti niitä ei pysäytettykään. Kesällä 2006 kävin Helsingissä palaverissa levy-yhtiössä ja se samainen syksy sitten kumpikin tahoillamme pohdittiin asioita. Loppusyksystä 2006 tuli puhelinsoitto, että Helsingin päässä olisivat valmiita julkaisemaan ensimmäisen singlen. Sanoja vaan -single ilmestyi kesällä 2007 ja debyyttialbumi Särkyneiden sydänten tie vuotta myöhemmin. Vauhdilla on menty eteenpäin, mutta silti homma on pysynyt täysin kontrollissa ja kaikki on mennyt hienosti.

Mitä yhteistä on legendaarisella Yö-yhtyeellä ja Suvi Teräsniskalla?

Tämä on sitten taas ihan toinen juttu, mutta sillä on myöskin suuri merkitys urani alun kannalta. Yön musiikkiin ihastuin keväällä 2003 kun sain lahjaksi Yön kokoelmalevyn Legenda. Pari vuotta siinä elettiin sellaisessa huumassa ja haaveiltiin kaikennäköistä, kunnes keväällä 2006 rohkaistuin ja otin yhteyttä sähköpostitse ja Yön vieraskirjan kautta laulajaan Olli Lindholmiin tyyliin että ”Terve! Olen Suvi Oulusta. Tykkään laulaa ja olis hienoa päästä laulamaan teidän keikalle!” Kaiketi Olli vaikuttui oma-aloitteisuudestani ja rohkeudestani ja yllättäen suostui pyyntöön. En minä suinkaan ihan outo tyyppi hänelle ollut. Olimme tavanneet ja puhuneet monestikin mm. keikoilla ja Ässä-peleissä, yhteisenä intohimona kun on meillä molemmilla jääkiekko. Mutta lauluani hän ei ollut kuullut ikinä missään, että siinä mielessä oli rohkea veto myös häneltä ottaa täysin puskista 17-vuotias tyttö keikalle laulamaan. Legendaarinen ensiesiintyminen Yön kanssa tapahtui 13.7.2006 Oulun Rotuaari Piknik –kaupunkifestareilla.

Ilmeisesti vaikutus oli pysyvä sillä vain pari viikkoa myöhemmin Olli pyysi minua alustavasti taustalaulajaksi konserttikiertueelle. Tämä kaikki tapahtui siis yhtä aikaa tämän levy-yhtiö-kontaktin kanssa ja oli hienoa sanoa siellä Helsingin ensimmäisessä palaverissa, että Yö-yhtyeeltä on tullut tällainen yhteistyöpyyntö. Liekö sekin vaikuttanut heidän päätöksiinsä? Ken tietää.

Yön kanssa ei myöskään kuitenkaan lyöty mitään lukkoon ihan välittömästi, vaan puolisen vuotta pohdittiin näitäkin asioita ja joulun alla 2006 treffattiin Ollin kanssa Oulussa ja sovittiin kaikesta. Suvi tulisi taustalaulajaksi Yön syksyn 2007 konserttisalikiertueelle. Se syksy ja kiertue oli erittäin opettavainen monessa suhteessa. Kasvoin niin esiintyjänä kuin ihmisenä hurjan paljon ja luulenpa, että jos näkisin taltiointeja ensimmäisistä konserteista alkusyksyltä, niin häpeäisin itseni maanrakoon. Rohkeus kasvoi lavalla jokaisessa konsertissa, kun minulle annettiin vastuuta. Opettajana ja ”isosiskona” minulla oli rinnallani mm. seitsemän vuotta Dannyn taustajoukoissa viihtynyt Miina Mikkonen. Hän ja Olli opettivat minulle paljon tästä alasta ja muistuttivat, että asiat eivät sitten aina mene niin kuin ehkä tahtoisi. Miina opetti myös paljon keikkojen visuaalisesta puolesta ja siitä miltä lavalla tulisi näyttää. Kaiken tämän tiedon olen huolella tallentanut mieleni sopukoihin, enkä tiedä miten voisin ikinä kiittää tarpeeksi näitä ihmisiä kaikesta huolenpidosta ja avusta.

Yö-yhteistyö ei suinkaan päättynyt tuohon kiertueeseen vaan olen jälkeenpäin satunnaisesti esiintynyt heidän keikoillaan ympäri Suomen ja olen saanut heistä kaikista itselleni korvaamattomia ystäviä. Myös debyyttialbumilleni työpanoksensa ovat antaneet Yö-yhtyeen kosketinsoittajat Mikko Kangasjärvi ja Jari Latomaa. Heidän kädenjälkiään voi kuunnella mm. levyn viimeisellä raidalla ”Kiertolainen”, joka on alun perin Yön kappale 90-luvulta. Se oli myös se kappale, jonka esitin ensimmäisellä Yö-keikalla Oulussa ja sen vuoksi tahdoin tehdä biisin myös levylle.

Millainen musiikkitausta sinulla on?

Nuoresta iästäni huolimatta olen ehtinyt musiikin saralla kokea ja nähdä kaikenlaista. Vuodet 2000-2005 lauloin mukana kempeleläisessä Musarit– lasten ja nuorten kuorossa. Noiden vuosien aikana tehtiin mm. lasten kesämusikaali Kakaravaara, reissuja Saksaan ja Itävaltaan sekä Tukholmaan, järjestettiin Kempeleessä kuorofestivaalit, osallistuttiin Bumtsibumiin sekä lisäksi tehtiin televisioitu Juhlamessu Kempeleen kirkossa. Noita vuosia en vaihtaisi mihinkään.

Lisäksi olen ihan omana itsenäni ottanut osaa Karuselli-lastenlaulukilpailuun ja syksyllä 2002 matkustin Rasinkankaan Jussin ja isäni kanssa Romaniaan Bukarestiin kansainvälisiin lastenlaulukisoihin edustamaan Suomea. Lauluani voi kuulla myöskin eräillä aapis- ja musiikinkirjojen levyillä. Muutamia tällaisia projekteja tehtiin pienissä porukoissa 2001-2005.

Perheestäni on aina löytynyt tukea niin taloudellisesti kuin muutenkin musiikkijuttuihin. Aina olemme jaksaneet vain ihmetellä sitä, että koska vanhempani eivät ole ikinä olleet kiinnostuneita musiikista, miten minusta tuli tällainen? Aikanaan soittelin pianolla ihan alkeisjuttuja, mutta se jäi hyvin pian kuoro- ja lauluhommien tultua kuvioihin ja nykyään osaan pianolla soitella vain kolmisointuja ja niitäkin pitää välillä luntata kirjoista. Ainoana instrumenttina minulla on siis ääni.

Millaista musiikkia itse mieluiten kuuntelet?

Luonnollisesti tähän pitänee vastata Yö. Yleensäkin kuuntelen hyvin paljon suomenkielistä poppia, rockia ja iskelmää. Sen kummemmin mitään tiettyjä artisteja en halua mainita. Totta kai omat suosikit löytyy, mutta minun musiikinkuunteluni on hyvin kappalekohtaista. Olen useasti haastatteluissa maininnut, että olkoot biisi vaikka sukkahousuheviä, jos biisi on hyvä, kuuntelen sitä kyllä.

Voisitko kuvitella osallistuvasi Idols-kilpailuun?

Sinä kesänä kun toista kautta alettiin mainostamaan, mietin asiaa ehkä pari viikkoa että lähtisinkö, mutta hyvin nopeasti tulin siihen lopputulokseen ettei se ole minun juttuni. En millään tavalla aliarvioi kilpailua. On hienoa, että nuorille ihmisille annetaan kanava, jota kautta he voivat yrittää lyödä itsensä läpi musiikkitaivaalle, kaikilla kun ei ole mahdollisuutta esimerkiksi demon tekoon, saatikka että olisivat ikinä pitäneet kädessään mikrofonia. Ajattelen kuitenkin itse niin että siinä vaiheessa jos minua joskus verrataan Paula Koivuniemen tasoiseen esiintyjään, saan olla ylpeä siitä, että olen tehnyt alusta alkaen kaiken sen työn niinsanotusti itse. Käsitykseni mukaan Idols-formaatissa artisti asetetaan ikään kuin valmiille lautaselle. Pohjatyötä on tehty paljon valmiiksi, vaikka en toki myöskään väitä etteikö työtä olisi tehtävä paljon jatkossakin. Se on hieno ponnahduslauta eteenpäin ja sen toimivuudesta olemme saaneet jo monia esimerkkejä. Minun juttuni se ei vain ikinä ollut.

Millaisen vastaanoton albumisi Särkyneiden sydänten tie on saanut?

Vastaanotto on ollut valtaisan hieno. Paikallisradiot valitsivat sen kesäkuun 2008 kuukauden levyksi ja nyt se on ehdokkaana Iskelmä-radion vuosiäänestyksessä vuoden levyksi, sekä Emma-ehdokkaana sarjoissa Vuoden Iskelmäalbumi ja Vuoden Debyyttialbumi. Olen levystä tavattoman ylpeä, sillä se ei sisällä ainuttakaan ns. ”täytebiisiä”, jotka olisi tehty vain sen vuoksi että kappaleita ei ole riittävästi. Olen kuullut samanlaista kommenttia myös yleisöltä. Moni on kertonut kuinka levy on melkeinpä kulunut puhki soittimessa ihan jokaisen kappaleen kohdalta. Se tuntuu hienolta.

Kuinka paljon keikkailet?

Oman bändin kanssa aloitettiin vilkkaampi keikkailu viime syksynä ja koko syksyyn taisi mahtua osaltani vain pari vapaata viikonloppua. Nyt on alkuvuosi menty hyvin rauhallisesti. Ohjelmatoimisto on antanut minulle ikään kuin lukulomaa keikoista lähestyvien yo-kirjoitusten vuoksi. Tämän vuoden aikana on suunnitelmissa tehdä kuitenkin satakunta keikkaa, että kyllä kilometrejä kertyy mittariin.

Miten kaverit suhtautuvat julkisuuteesi ja työhösi?

Kaverini ja ystäväni olen oikeastaan palkannut siihen hommaan, että he pitävät huolen siitä ettei minulla nouse pissa päähän. Varsinkin nyt kun asiat ovat viimeisen vuoden aikana menneet juuri niin kuin on suunniteltu ja julkisuutta on tullut, ystävien tuki on ollut korvaamatonta. Tietysti he harmittelevat sitä asiaa, että harvoin olen enää viikonloppuisin tavattavissa ja naureskelevat sille, että saavat lukea kuulumisiani nykyään lehtien palstoilta. Tahdon kuitenkin muistuttaa heitä aika ajoin, että ihmisenä en ole muuttunut mihinkään. Tietysti normaali tämänikäisten kasvu ja henkinen kehitys näkyy, mutta olen se sama Suvi, jonka he ovat aikanaan oppineet tuntemaan.

Pääosin ihmiset jotka tietävät tai tuntevat minut, suhtautuvat minuun kuitenkin ihan tavalliseen tapaan kuten aina ennenkin. Koulussa en saa koulutöiden tekoon minkäänlaisia erivapauksia vaan annetut työt tulee aina hoitaa. Ihan yleensäkin olisi kiva jos ihmiset muistaisivat, etteivät artistit ole mitään yli-ihmisiä, vaan painivat samanlaisten asioiden ja ongelmien kimpussa kuin kuka tahansa muu. Artistin työ on työ muiden ohella. Sen eteen on nähtävä vaivaa ja aikaa ja tehtävä paljon töitä. Monilla kun usein on sellainen käsitys, että menestyvän artistin elämä on yhtä ruusuilla tanssimista, vaan eipä se useinkaan pidä paikkaansa.

Elätkö nyt unelmaasi?

Tottakai niin voi sanoa. Kaikki on tähän mennessä mennyt putkeen ja seuraavan levyn biisejä on jo alettu etsiä. Työ ei missään nimessä ole päätöksessä vaikka julkisuutta on tullut ja levy on myynyt ja sitä on kehuttu, vaan tästä se kaikki vasta alkaa. Odotan innolla sitä, mitä tämäkin vuosi tuo tullessaan!

Hauskin tai muuten mieleenpainuvin kokemuksesi keikoilta?

Viime syksynä sattui kyllä kommelluksia jos jonkinlaisia. Ikäviltä asioiltakaan ei vältytty. Raumalla marraskuun puolivälissä ravintolan ilmastointi vetäisi itseensä hieman pippurikaasua ja hetken tuntui siltä kuin tukehtuisin siihen lavalle. Pienen paussin jälkeen jatkettiin kuitenkin ihan normaalisti. Ylläksellä viikkoa myöhemmin taas tarvittiin paikalle ambulanssia kun yksi tanssipari kaatui vasten lavanreunaa ja molemmat löivät ikävännäköisesti päänsä. Jokaiselta keikalta on jäänyt mieleen aina jotain. Oli se sitten tuttu kasvo yleisössä tai hauska vitsi matkalla keikalle. Yksi hieno muisto on tietysti omat levynjulkkarit viime kesänä Iskelmäparaati 2008 -tapahtumassa, kun täysi festivaaliteltta taputti minut lavalle ja tehtiin siinä ensimmäinen julkinen esiintyminen bändin kanssa. Ja vielä suorana radioon. Se päivä ei helpolla unohdu.

Mitä Suvi Teräsniska tekee 10 vuoden kuluttua?

Tekee musiikkia. Yksinkertaisuudessaan. Tämä on sitä mistä on vaahtosammuttimen kokoisesta asti haaveiltu ja haaveilen siitä edelleen. Kymmenen vuoden kuluttua olen luultavasti julkaissut jo monta levyä ja keikkoja on takana ehkä se tuhatkunta ja risat päälle. Oma perhe olisi tietysti ihana jo siinä vaiheessa omata ja punainen tupa ja perunamaa, kuten tavallista.

Miten ruokailet keikkareissuilla?

Epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti! Valitettavasti huoltoasemilla tulee aina sen noutopöydän kotiruoan sijaan valittua se pizza tai kolmioleipä. Se olisi yksi asia, josta olisi opittava pois. Se on itseasiassa yksi uuden vuoden lupauksistani, jonka tein itselleni: syö terveellisemmin ja juo enemmän vettä! Aamupala jää myös usein hotelleissa väliin, kun yöllä pääsee nukkumaan vasta neljän aikoihin, niin ei aamulla tahdo nousta sängystä ylös. Katsotaan pystynkö pitämään lupaukseni.

Lempiruokasi?

Hirvenlihakäristys ja perunamuusi, mummun leipomaa rieskaa, päälle pelkkä voi sekä lasillinen kylmää maitoa. Ei sitä voita mikään!

Valmistatko ruokaa mielelläsi itse?

Mielelläni kyllä. Aika on vain usein niin kortilla, ettei meinaa millään ehtiä, mutta nyt kun omilleni muutan ja koulukin loppuu, niin olen päättänyt alkaa valmistaa itse erilaisia ruokia ohjekirjoja apuna käyttäen. Olen erityisen kiinnostunut kaikesta kasvispitoisesta ruoasta ja olisi ihana tehdä kaikkea hyvää soijasta ja tofusta.

Mitä ruokakaapistasi löytyy aina varmasti?

Makaronipussi ja vehnäjauhoja. Jääkaapin puolella on yleensä aina tuoreita kasviksia ja perunoita, kun taas maito on loppu melkeinpä aina. Olen hillitön maitovasikka ja parhaimmillaan sitä tulee juotua parisen litraa päivässä.

Sinulla on 30 minuuttia aikaa valmistaa ateria yllätysvieraallesi, mitä tarjoat?

Olisin luultavasti niin tylsä, että tekisin ihan normaalin lasagnen ilman mitään erikoismausteita tai uusia kokeiluja. Minua on kehuttu siitä, että osaan tehdä hyvää peruslasagnea. Siitä ei tule kuulemma liian kuiva. Sen lisäksi valmistaisin kreikkalaisen salaatin ja jälkiruoaksi varmaan jäätelöpaketti alakerran kioskista ja päälle lakkahilloa.

Eksoottisin ateria, joka sinulle on tarjottu?

En nyt tiedä onko tämä niin eksoottinen, mutta olin vuosi sitten Lontoossa serkun luona kyläilemässä ja hänen lounastauollaan kävimme tyypillisessä lontoolaisessa ’fish and chips’ -ravintolassa jonka erikoisuutena oli myös kaikenlaiset makkarat. Siellä oli sitten yhtenä ateriavaihtoehtona oma valinteinen -ateria, johon sai valita listalta kolme makkaraa kymmenistä vaihtoehdoista ja perunat lohkoina, tikkuina tai muusina. Lisäksi kastike sekin oman mieltymyksen mukaan. Valitsin sitten listalta kolme makkaraa, joita en ollut ikinä syönyt ennen. Yksi taisi olla ainakin lammasta ja yksi kasvispohjainen ja yksi oli sitten jokin saksalainen erikoisuus. Ja voi hyvänen aika kun oli hyvää! Suomen Kabanossit jäi hyvin äkkiä kakkoseksi.

Rakkain tai hauskin ruokamuistosi lapsuudesta?

Pienenä olin päivittäin hoidossa isäni vanhemmilla ja vaarilla oli tapana tehdä lättyjä. Aina ei muistunut mieleen mitä ne olivat nimeltään, mutta vaari ymmärsi yskän kun menin pyytämään ”niitä pieniä ja pyöreitä”. Päälle laitoin aina mummun lakkahilloa ja pistelin paljain käsin poskeen. Rasvaiset sormet pyyhittiin mummun pöytäliinaan. Mummun erikoisuus taas oli lappapuuro ja ehdottomasti ilman puolukankuoria! Se oli parasta aivan tuoreena ja kuohukerman kanssa.

Terveiset Hellapoliisin lukijoille:

Lumiset terveiset kaikille pienille ja suurille Hellapoliiseille! Tervetuloa keikoilleni ympäri Suomen ja tulkaa ihmeessä nykäisemään hihasta jos jutustella haluatte. Voidaan puhella vaikka ruoanlaitosta!

Lisää Suvista voit lukea:

www.suviterasniska.fi