1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2 arvostelua. Keskiarvo: 3,00/5)

Tämä koriste on tehty muistotilaisuuteen tulevaan kakkuun.

Kaulitsin DrOetkerin vaaleasta mantelimassasta alustan, jonka leikkasin pizzaleikkurilla tasaiseksi.
Maalasin alustan pensselillä pronssisella pastavärillä. Yritin ensin läpivärjätä marsipaania samalla värillä, mutta se ei onnistunut, tai ainakin väriä olisi kulunut hirmuisesti.

Painoin silikoniseen kirja-muottiin sokerimassaa ja kumosin kirjan.
Risti on tehty myös silikonisella muotilla, mutta mantelimassasta.
Liimasin ristin tipalla DrOetkerin sokerikuorrutetta.
Töpsöttelin kullanväristä kristallipulveria ristin pinnalle.

Kirjan ylälaidassa on perhosmuotilla otettu sokerimassaperhonen, sekä raamatun ympärillä muutama omenankukka.

Tarvikkeita tämän koristeen valmistukseen voi hankkia täältä.

Huom! Mantelimassa käy koristeiden tekoon marsipaanin tapaan, mutta se on hieman tahmeampaa. Siihen voi käsittelyn helpottamiseksi lisätä hieman perunajauhoja tai tomusokeria.