1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1 arvostelua. Keskiarvo: 5,00/5)

Kokeilin uusimmassa Pirkka-lehdessä ollutta Pasha-aprikoositorttua. Tein tämän 6:n munan irtopohjavuokaan. Olisi kannattanut tehdä vähän pienempään, nimittäin tästä jäi aika matala ja täytekin kuultaa paikoitellen kiilteen alta.

Pasha-aprikoositorttu

Pohja:
1 muna
1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 tlk (2 dl) vispikermaa
2 tlk (à 200 g) Valio maustettua rahkaa sitruuna
1 dl rusinoita
1/2 dl mantelirouhetta
2 tl vanilliinisokeria
4 liivatelehteä
2 rkl aprikoositölkin lientä

Pinta:
1 tlk (420 g) Pirkka aprikoosin puolikkaita sokeriliemessä
1 dl aprikoositölkin lientä
3  liivatelehteä
2 rkl aprikoositölkin lientä

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Vaahdota muna ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 6 minuuttia. Torttupohja saa jäähtyä vuoassa. Irrota pohja vuoan reunasta veitsellä. Täytettä varten pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon sitruunarahka, rusinat, mantelirouhe ja vanilliinisokeri.

Kuumenna 2 rkl aprikoositölkin lientä pienessä kattilassa ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana rahkatäytteen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja tasoita hyvin. Siirrä vuoka jääkaappiin.
Valmista tortulle pinta. Pane liivatteet pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Soseuta sauvasekoittimella aprikoosit ja 1 dl tölkin lientä tasaiseksi soseeksi.
Kuumenna tilkka aprikoositölkin lientä. Purista liivatteet vedestä. Sulata liivatteet liemeen. Älä pidä kattilaa enää liedellä. Liivatteita ei saa keittää.
Kaada liivateseos ohuena nauhana aprikoosisoseen joukkoon nopeasti sekoittaen. Kaada seos tasaiseksi kerrokseksi rahkatäytteen päälle. Peitä vuoka foliolla ja anna hyytyä neljä tuntia tai yön yli.

Ennen vuoan reunuksen poistamista irrota torttu reunaa pitkin ohuella lastalla. Siirrä torttu tarjoiluvadille.