1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4 arvostelua, keskiarvo: 4,00 / 5)
Ladataan...

Kevään juhlakausi käynnistyy pian ja kepeille ja herkullisille kakuille on taas kysyntää. Helppotekoinen mango-charlotte on ihastuttava kakku, joka ei vaadi erikseen koristeluja. Miten helppoa!

Mango-charlotte
12 annosta

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
150 g mansikkamarmeladia

Täyte:
5 liivatelehteä
2½ dl vispikermaa
200 g maustettua rahkaa, sitruuna
1 tl vaniljasokeria
2-3 dl mangososetta, sokeroimaton
½-¾ dl sokeria
½ sitruunan puristettu mehu tai ½ dl vettä

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele tasaiseksi.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225-asteessa uunin keskiritilätasolla noin 7 minuuttia.
Kumoa torttulevy toiselle leivinpaperille.
Levitä pinnalle mansikkamarmeladi ja käännä tiiviiksi rullaksi.
Leikkaa rullasta tasakokoisia ohuehkoja viipaleita.
Vuoraa pyöreä salaattikulho tai leivontakulho reilun kokoisilla kelmun paloilla siten, että kelmut tulevat vuoan reunojen yli.
Lado kääretorttuviipaleet vieretysten vuokaan siten, että ne ylettyvät tasaisesti reunoille asti.
Valmista täyte.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vaahdota vispikerma ja vatkaa joukkoon sitruunan makuinen rahka, vaniljasokeri ja mangosose. Tarkista maku. Lisää sokeria maun mukaan.
Kiehauta sitruunanmehu mikroaaltouunissa juomalasissa tai pienessä kasarissa ja purista joukkoon vedessä liotetut liivatelehdet. Sekoita.
Valuta liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada seos kääretorttuviipaleiden päälle ja laita kelmu suojaksi.
Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.
Kumoa kakku tarjoiluvadille. Koristele halutessasi.
Tarjoa!

Reseptin laatinut:

Reseptin tarjoaa:
Hellapoliisi yhteistyössä Makuja.fi

Lisää suosikiksi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun lisätäksesi suosikki reseptejäsi.