1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Ei vielä arvosteluja)
Ladataan...

Ensi tiistaina MTV:n studiolla haastetaan joukko eduskuntavaalien ”kuumia nimiä” eli tunnettuja ehdokkaita keskustelemaan Suomen tulevaisuudesta. Puheenjohtajia ei tässä tentissä nähdä.
Mukana ovat Harry Hjallis Harkimo (kok), Jutta Urpilainen (sdp), Matti Vanhanen (kesk.), Sampo Terho (ps.), Jani Toivola (vihr.), Li Andersson (vas.), Jufo Peltomaa (rkp) ja Sari Essayah (kd.).

Kuumat nimet MTV3-kanavalla 24.3. kello 20-22

Ensi tiistaina Maikkarin Kuumat nimet -vaalitenttiä on katsomassa paikan päällä joukko tunnettuja suomalaisia. Välttämättä suuri yleisö ei heitä vielä hyvin tunne, mutta omien kanaviensa kautta he tavoittavat viikoittain kymmeniätuhansia suomalaisia.
– Vloggaajien, bloggareiden ja aktiivisten somettajien toivotaan tuovan erilaista näkökulmaa tentiin. Heitä tulee studioon kymmenkunta ja saavat vapaasti kertoa mitä tapahtuu kameroiden takana ennen ja jälkeen lähetyksen ja tietysti itse lähetyksen aikana, kertoo lähetyksen tuottaja Tomi Einonen.

Einosen mukaan myös tiistain tentti itsessään eroaa monella tavalla esimerkiksi MTV:n ensimmäisestä, keskiviikkona lähetetystä puoluejohtajatentistä.
– Eroja on sekä aihevalinnoissa että tyylissä muutenkin. Meillä on Kuumat nimet- tentissä mukana esimerkiksi kolmehenkinen raati (Timo Haapala, Taru Tujunen ja Rosa Meriläinen), jonka tehtävä on kirjaimellisesti puhaltaa peli poikki heti, kun keskustelun taso ei miellytä tai aihe ei kiinnosta. Samalla tavalla myös tentin juontajat ovat raadin valvovan silmän alla.
Lähde: MTV

Aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä tulin kutsutuksi lähetykseen ”somettajaksi.” Olen äiti, nainen ja yrittäjä ja elämässäni monenlaisissa liemissä keitetty. Olen kiinnostunut siitä, mitä tulevat kansanedustajat tekevät, jotta monin tavoin alaspäin vajonnut Suomi saadaan nostettua suosta.
Odotan innolla tiistaita ja tulen jakamaan ajatuksiani ja havaintojani tuossa suorassa lähetyksessä lähinnä Twitterin välityksellä. Sain tilaisuuden esittää studioon tuleville kansanedustajaehdokkaille kysymyksiä ja nyt seuraan mielenkiinnolla ketkä kaikki arvostavat meitä äänestäjiä ja vaivautuvat vastaamaan. Kysymykset on lähetetty koko tälle joukolle: Harry Hjallis Harkimo (kok), Jutta Urpilainen (sdp), Matti Vanhanen (kesk.), Sampo Terho (ps.), Jani Toivola (vihr.), Li Andersson (vas.), Jufo Peltomaa (rkp) ja Sari Essayah (kd.).

Neljäntenä ehdokkaana reagoi Jutta Urpilainen. Jufo Peltomaan vastaukset löydät täältä. Sari Essayahin vastaukset löydät täältä. Jani Toivolan vastaukset löydät täältä. Hjallis Harkimon vastaukset löydät täältä. Li Anderssonin vastaukset löydät täältä.

Hellapoliisi: Nimesi ja puolue jonka listoilla olet ehdokkaana?

Jutta: Jutta Urpilainen, SDP

Hellapoliisi: Mikä sai Sinut hakeutumaan ehdolle eduskuntaan?

Jutta: Suomi on poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Meidän on kyettävä tekemään uudistuksia, jotta hyvinvointivaltio kyetään turvaamaan myös lapsillemme. Siksi koen kutsumusta yhteisten asioiden hoitamiseen.

Hellapoliisi: Mitkä asiat koet sydämen asioiksi tulevalla vaalikaudella?

Jutta: Ykkönen on työllisyyden turvaaminen mahdollisimman monelle suomalaiselle, erityisesti nuorille. Tässä ajassa myös Suomen etujen ja turvallisuuden edistäminen kansainvälisesti.

Hellapoliisi: Kuinka vaalityö on vaikuttanut ruokailuusi vaalikiertueen aikana?

Jutta: Välillä säännöllisyys kärsii. Rahkavälipalat auttavat.

Hellapoliisi: Miten edistäisit ruokakulttuuria ja lähi- ja luomuruoan kannattavuutta Suomessa?

Jutta: Suomalaisten kiinnostunut ja arvostus luomu- ja lähiruokaa kohtaan ovat lisääntyneet. Huomaan sen myös omassa lähikaupassani, joka on erikoistunut lähi- ja luomuruokaan. Ruokapiirit ovat yleistyneet, samoin paikallisten yrittäjien suoramyyntitoiminta. Edelleen kuitenkin monelle hinta on ratkaiseva tekijä ruokaostoksilla.

Hellapoliisi: Oletko toiminut yrittäjänä?

Jutta: En ole, mutta voisin kuvitella toimivani.

Hellapoliisi: Osaatko sanoa miksi nuoria naisia ei mielellään palkata töihin? Ja mitä asialle pitäisi tehdä?

Jutta: Vanhemmuuden kustannusten tasaisempi jakaantuminen auttaisi sekä nuorten naisten työllistymistä että naisyrittäjyyttä ja ylipäänsä naisvaltaisten alojen yrittäjyyttä.

Hellapoliisi: Mitä mieltä olet niin kutsutusta kansalaispalkasta?

Jutta: Perusturva on pidettävällä riittävällä tasolla, mutta sosiaaliturvan ja työn kytköstä ei kannata katkaista. On hyvä viestiä, että ensisijainen toimeentulokeino on työnteko.

Hellapoliisi: Mitä mieltä olet siitä että lapsia ja työntekijöitä altistetaan vaaralliselle sisäilmalle päiväkodeissa ja kouluissa?

Jutta: Rakentamisen tai rakennusten ylläpidon laatu mietityttää sisäilmaongelmien laajuuden vuoksi. Onneksi homekoulukorjauksiin on annettu myös valtion rahaa. Tarvitaan tehokkaampaa valvontaa rakennusvaiheessa, jotta uudisrakentamisessa vältytään uusilta ongelmilta.

Hellapoliisi: Miten on mahdollista, että työttömän on kannattamatonta ottaa tarjottua työtä vastaan? Miten asia pitäisi korjata?

Jutta: Työn vastaanottamiseen liittyviä kannustinloukkuja tulee purkaa. Suojaosat työttömyysturvaan ja asumistukeen ovat hyvä alku sosiaaliturvan ja työtulojen kannustavassa yhteensovittamisessa.

Hellapoliisi: Miten on mahdollista, että yrittäjällä ei ole Suomessa sosiaaliturvaa? Mitä asialle pitäisi tehdä?

Jutta: Yrittäjien sosiaaliturvaa on syytä parantaa. Esimerkiksi hoitovapaa sairaan lapsen hoitamiseksi olisi hyvä turvata myös yrittäjälle.

Hellapoliisi: Miksi yrittäjäperheen muille jäsenille ei kuulu samanlainen sosiaaliturva kuin ulkopuolisella työssä olevalle? Onko tämä reilua?

Jutta: Varmaan taustalla on tarkoitus estää yrittäjätyön ja sosiaaliturvan yhdistäminen. Olen avoin ehdotuksille.

Hellapoliisi: Oliko alvin alarajan nosto 10 000 euroon mielestäsi riittävä nostamaan mikroyrittäjien mahdollisuuksia itsensä työllistäjänä?

Jutta: Alarajan nosto saattoi auttaa tilapäisyrittäjiä tai taiteilijoita. Suurempi nosto ei ollut tässä tilanteessa mahdollinen EU-säädösten takia. Verohuojennuksen laajentamisella sen sijaan oli merkitystä laajemmalle joukolle mikroyrittäjiä.

Hellapoliisi: Miksi työnantajan kontolle kaatuu työntekijöiden sairausloma- ja äitiyslomakuluja?

Jutta: Työntekijät ja työnantajat ovat sopineet palkoista ja osana palkkaa erilaisten vakuutusten rahoittamisesta. Näihin työntekijöiden ja työnantajien maksuihin kuuluu mm. eläkemaksut, työttömyysvakuutusmaksut ja sairausvakuutusmaksut.

Hellapoliisi: Tiedätkö kuka maksaa yrittäjän sairausloma-ajan tai äitiysloma-ajan kulut?

Jutta: Yrittäjien sairausloma-ajan kuluissa on omavastuu. Minusta tätä omavastuuta voisi hyvin vähentää esimerkiksi kolmella päivällä.

Hellapoliisi: Miksi yrittäjä ei saa itse päättää milloin pitää liikkeensä auki?

Jutta: 24/7-yhteiskunnan välttäminen on yhteiskunnallinen arvovalinta. Sillä on monessa tapauksessa vaikutusta myös työntekijöiden työaikoihin. Aukioloaikoja on laajennettu hallitusti.

Hellapoliisi: Miksi kansanedustajien tavoitteilta puuttuu työelämästäkin tuttu deadline, eli aikataulu toteutuksen osalta?

Jutta: Asian voi nähdä niinkin, että dead line on olemassa. Tulosvastuu on kansan luottamus, joka mitataan neljän vuoden välein.

Hellapoliisi: Miten ja missä järjestyksessä aletaan purkaa Suomen järjetöntä ja lannistavaa sääntelyä?

Jutta: Yritystoiminnan käynnistämisen helpottamisesta aloittaisin. Myös lupakäytäntöjen selkeyttämistä ja nopeuttamista jatkaisin edelleen. Eri viranomaisten ristiriitaiset päätökset on ongelma, joka ei ole hyväksyttävissä.

Hellapoliisi: Miksi yritykset mielestäsi muuttavat toimintansa ulkomaille ja mitä asialle pitäisi tehdä?

Jutta: Yhteisöveron taso on saattanut olla yksi syy. Onneksi nyt yhteisöveron taso on Ruotsiin verrattuna kilpailukykyinen.

Hellapoliisi: Millaisen elämän soisit sairaille ja vanhuksille ja miten sen toteutumista pitäisi tarkkailla?

Jutta: Soisin itsenäisen elämän, jossa kotiin annettavat palvelut mahdollistaisivat sen toteutumisen kotona ja yhteisöllisissä harrastuksissa. Niille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa, on turvattava laadukas hoito hoitajamitoituksen avulla.

Hellapoliisi: Miksi Sinua kannattaisi äänestää?

Jutta: Minua äänestämällä saa monessa sopassa kokeneen vaikuttajan, jolla on näyttöä sisukkaasta tavoitteiden edistämisestä ja jolla on sydäntä tuloeroja kaventaviin vero- ja perusturvaratkaisuihin.

Hellapoliisi: Muut terveiset lukijoille?

Jutta: Liikunnalle ja hyvälle ruualle on raivattava tilaa jokaisen arjessa. Työlle ja oikeudenmukaisuudelle on raivattava tilaa talouspolitiikassa.

Teksti: