1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (15 arvostelua. Keskiarvo: 3,80/5)

Arki on taas täällä. Helpoille ja maistuville ruoille on taas tilausta. Broilerista pitää koko perhe. Valmista ihana ateria ja anna kypsyä uunissa. Tämän voit valmistaa jo edellisiltana valmiiksi ja lämmittää ennen tarjoilua. Tuunaile rohkeasti oman makusi mukaan lisäämällä erilaisia mausteita, yrttejä, juustoja ja kasviksia.

Juustoinen broileri-perunavuoka
4-5 annosta

1½ kg kiinteitä perunoita
400 g broilerinfileetä
3 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä maun mukaan
2-3 valkosipulinkynttä
4 dl kuohukermaa
1-2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl suolaa
150-175 g juustoraastetta
2-3 tomaattia

Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa broilerinfilee suikaleiksi. Kuumenna oliiviöljy isolla pannulla tai kattilassa. Lisää pannulle broilerinfileesuikaleet ja kääntele kunnes ovat saaneet kauniin värin. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää perunaviipaleet ja kääntele kovalla lämmöllä, kunnes perunat ovat hieman läpikuultavia. Lisää kuoritut ja hienonnetut valkosipulinkynnet, kuohukerma, rosmariini ja suola. Kiehauta. Sekoita joukkoon juustoraaste. Laita seos reunalliseen uunivuokaan ja kypsennä 200 asteessa uunin keskiritilätasolla 40-50 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin värinen ja perunat tuntuvat kypsiltä.

Tarjoa raikkaan salaatin tai raasteen kanssa.

Reseptin laatinut:

Hellapoliisi-logo

Reseptin tarjoaa:

Hellapoliisi yhteistyössä Makuja.fi

Uusimpia Makuja reseptejä:



Tästä löydät kaikki MAKUJA reseptit

Lisää suosikiksi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun lisätäksesi suosikki reseptejäsi.