1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Ei vielä arvosteluja)
Ladataan...

 

Tein tätä oikeastaan juuri siitä syystä, että edelliseltä
ruoalta jäi kolme ylimääräistä broilerin rintafilettä ja koska olimme
lähdössä rippijuhliin, piti saada pikaruoka tehdyksi. Ohje löytyi kuin
tilauksesta pöydällä lojuneesta Painonvartijoiden keittokirjasta.
Kirjoitan tähän kokonaisuudessaan ohjeen, jos joku ”Painonvartija”
eksyy sivuilleni =)  Mutta muillekin tiedoksi, tämä oli tosi kivan
makuinen ruoka!

Ai niin, vielä piti sanomani, että nyt kun
tomaatit ovat maukkaimmillaan ja hinnatkin ovat halvat, tähän voisi
mainiosti käyttää tuoreita, kaltattuja tomaatteja.

Broileri-tomaattipata
annoksia 4

pisteitä per annos 3
pisteitä kaikkiaan 13

2 tl kasviöljyä
250 g nahatonta broilerin rintafileetä kuutioina
6 pientä perunaa kuutioiksi leikattuina
1 sipuli hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä murskattuina
1 tlk tomaattimurskaa
3 dl kanalientä
suolaa
mustapippuria
2-3 rkl hienonnettua korianteria tai persiljaa

Kuumenna
öljy kattilassa. Lisää broilerinpalat ja paista 4 minuuttia, kunnes ne
ovat joka puolelta kauniin ruskeita.

Lisää paloitellut perunat,
hienonnettu sipuli sekä murskatut valkosipulinkynnet ja jatka
paistamista 4 minuuttia, kunnes perunat ovat saaneet vähän väriä ja
sipulit ovat läpikuultavia.

Lisää tomaattimurska sekä kanaliemi ja
kuumenna kiehumispisteeseen, hauduta miedolla lämmöllä 10 minuuttia,
kunnes perunat ovat kypsiä, broileri pehmeää ja kastike vähän saonnut.

Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita joukkoon hienonnettu
korainteri tai persilja.

Koristele halutessasi sitruunalohkoilla.

Lisää suosikiksi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun lisätäksesi suosikki reseptejäsi.