Rosmariinikassleria ja pestoperunoita
Kesän maut ovat yksinkertaisia ja yrttisiä. Herkullisen ruoan valmistaa vaivatta, kun käyttää hetken aikaa esivalmisteluihin.
Rosmariinikassleria ja pestoperunoita
4 annosta
Marinadi:
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
1-2 tl viinietikkaa
mustapippuria myllystä
Pesto-perunat
1 kg perunoita
½ dl öljyä
2 rkl vihreää tai punaista pestokastiketta
Lisäksi:
500 g pariisinporkkanoita
25 g voita
ripaus suolaa
Ota liha huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsennystä.
Pese perunat hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Levitä lohkot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille tai öljyttyyn grillivuokaan. Sekoita öljy ja pestokastike ja sivele sillä perunalohkot kauttaaltaan. Paista perunat 200 asteessa uunissa tai grillikuvun alla, kunnes perunat tuntuvat kypsiltä.
Grillaa kasslerpihvit molemmin puolin kuumassa grillissä.
Höyrytä pariisinporkkanat kiehuvan veden päällä metallisessa siivilässä. Kaada porkkanat kulhoon ja sulata joukkoon voita. Mausta ripauksella suolaa.
Juomasuositus:

Keskitäyteläinen, kirsikkainen, kevyen mausteinen
Quay Landing Shiraz hanapakkaus
Alko nro 496198
Hinta 26,50€










