Juhla Mokka kahvirasia
Keräilykohteeksi muodostuneen Juhla Mokka -rasian on tällä kertaa suunnitellut kuvittaja Lotta Nieminen
Suosittu Juhla Mokka -kahvirasiasarja saa viidennen odotetun jäsenensä syyskuussa. Uudessa Juhla Mokka -kahvirasiassa yhdistyvät suomalaisten perinteisesti rakastaman vaaleapaahtoisen Juhla Mokka -kahvin sekä uuden Juhla Mokka Tumma Paahto -kahvin sävyt. Värikäs kuvitus symboloi vaihteluja kahvien makumaailmassa ja ammentaa niiden eri sävyistä ja tunnelmista.
”Juhla Mokka -kahvirasia on vakiinnuttanut asemansa vuosittaisena keräilykohteena, jonka ilmestymistä suomalaiset kahvinystävät odottavat. Rasia esittelee samalla suomalaista kuvitusosaamista sekä lahjakkaita kuvittajia ja kertoo heidän kahvitarinansa”, kertoo Pauligin Senior Brand Manager Minna Saari.
Kuvitus leikittelee kahvin eri sävyillä
Kansainvälisestikin tunnettu kuvittaja Lotta Nieminen leikittelee kuvituksessaan ajatuksella, maistuuko kahvi erilaiselta maalla ja kaupungissa. Häntä inspiroi ajatus, että eri tilanteisiin ja paikkoihin sopivat eri sävyiset kahvit.
”Lapsuudessani vaalea- ja tummapaahtoisille kahveille oli oma paikkansa. Rasian väreissä yhdistyvät kesämökkimme kirkkaat ja kaupunkimaiseman syksyiset ruskan sävyt. Värivaihtelut symbolisoivat vaihteluja makumaailmassa”, kertoo Nieminen kuvituksesta.
Niemiselle ominaiset vahvat värit, graafiset muodot sekä pienet yksityiskohdat näkyvät myös uuden Juhla Mokka -rasian kuvituksessa.
”Olen pienestä pitäen ihastellut mökkimme keittiön hyllyä vuosikymmeniä koristanutta Pauligin Paula -kahvirasiaa. Siksi oli erityisen hienoa päästä suunnittelemaan oma versio rasiasta”, kertoo Lotta Nieminen.
Kahvirasiaa valmistetaan rajoitettu erä ja niitä on saatavilla hyvin varustetuista vähittäiskaupoista syyskuusta alkaen. Rasia sisältää 500g paketin perinteistä Juhla Mokka -kahvia sekä kahvimitan.










