| Pienet kolmioleivät tonnikalasta | Sähköposti |
![]() Lapsille maistuu lastenkutsuilla myös suolaiset pikkupurtavat. Kun makeat herkut alkavat jo kyllästyttää, on vaihteeksi mukava haukata jotain pientä suolaista, joka on tehty minikoossa lapsen käteen ja suuhun sopivaksi. Täytetyt leivät maistuvat tietysti myös aikuisille. Täytteeksi voi kätkeä mitä tahansa mielikuvituksen puitteissa. Pienet kolmioleivät 12 kpl 12 isoa paahtoleipää 1 prk tonnikalaa valutettuna 200 g creme fraichea 100 g ruohosipulituorejuustoa 1 dl majoneesia sitruunapippuria 2-3 tomaattia lohkoina lisäksi: 12 kpl cocktailtikkuja Leikkaa leivistä reunat, valuta tonnikala. Sekoita keskenään tonnikala, creme fraiche, tuorejuusto ja majoneesi, mausta sitruunapippurilla. Voitele leivät seoksella ja leikkaa ne kulmasta kulmaan kolmion mallisiksi paloiksi. Laita toisen puolikkaan päälle tomaattilohko ja nosta päälle toinen leipäpala. Tökkää keskelle cocktailtikku ja nosta tarjoiluvadille. Voit tomaatin sijaan käyttää esimerkiksi kurkkua, maustekurkkua, paprikaa, yrttejä tai mitä mielesi tekee. Vinkki! Mikäli haluat minileipiä, leikkaa kolmioleivät vielä toistamiseen puoliksi.
|













