Key Lime Pie
Innostuin kokeilemaan pienin muutoksin Kodin Kuvalehdessä ollutta Key Lime Pie -piirasta, koska ohjeessa oli käytetty kondensoitua maitoa jota sattui olemaan kaapissa.
Pohjaksi murustin Jyväshyvän rouheita Pausseja, joissa maistuu suklaa ja kaakao.
Pohja oli upean makuinen!
Piiras on helppo valmistaa ja se on näyttävä kahvipöydän tarjottava esimerkiksi kevään juhlissa.
Key Lime Pie
Pohja:
150 g Paussi Kaakao-suklaa, täysjyvävilja
1/2 dl öljyä
1 rkl maitoa
Täyte:
4 keltuaista
4-5 limetin mehu puristettuna
1 prk kondensoitua maitoa
1 rkl limetin kuoriraastetta
Reunoille:
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
mansikoita
limettilohko
limen kuoriraastetta
Murusta keksit ja sekoita joukkoon öljy ja maito.
Laita taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on noin 22 cm.
Paista pohjaa 175 asteessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 15 minuuttia.
Valmista sillä aikaa täyte.
Sekoita keltuaiset, limen mehu, kondensoitu maito ja limen kuoriraaste tasaiseksi ja kaada pohjan päälle.
Jatka paistamista parikymmentä minuuttia, kunnes täyte hyytyy.
Jäähdytä ja irroita vuoasta tarjoiluvadille.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Pursota kerma piiraan reunoille.
Koristele tuoreilla mansikoilla, limelohkolla ja limetin kuoriraasteella.
Juomasuositus:

Makea, kevyen sitruksinen italialainen kuohuviini.
Gancia Asti
Alko nro 008901
Hinta 9,98€











