Lehtipihvi + maustevoi, valkosipuliperunat
Eilen tuli testattua pitkäksi venyneen ostosreissun päätteeksi hieman puolivalmiita tuotteita. Eipä tarvitse toiste näin tehdäkään.
Ostin valmiiksi leikattuja ja nuijittuja lehtipihvejä (sisäpaistista) alennuksella reilun 14 euron kilohintaan, oikea hinta oli melkein 17 euroa! Parempaa lihaa, naudan ulkofilettä saa samalla hinnalla, kun näkee itse sen muutaman sekunnin vaivan, että leikkaa lihan pihveiksi itse. Tästä lihasta huomasi heti, ettei se ollut filettä, ei ollut niin mureaa. Yritin olla ajattelematta sikamaista kilohintaa, nimittäin sisäpaistia saa kympilläkin.
Hellapoliisi suosittelee tekemään lehtipihvit ulkofileestä =)
Lehtipihvi + maustevoi, valkosipuliperunat
Leikkaa liha ohuiksi pihveiksi ja nuiji kelmun välissä todella ohueksi.
Kaada lautaselle ruokaöljyä ja käännä pihvi molemmin puolin siinä. Paista KUUMASSA pannussa nopeasti molemmin puolin. Mausta valmis pihvi suolalla ja pippurilla, tai muilla haluamillasi mausteilla.
Maustevoi kannattaa myös valmistaa itse. Sekoita voin joukkoon mielimausteitasi ja pyörittele se pötköksi. Pötkön voit laittaa pakastimeen ja leikata sieltä tarpeen mukaan maustevoinappeja.
Itse käytin tällä kertaa tacomaustetta ja tuoretta valkosipulia. Kääntelin maustevoin vielä tacomausteessa molemmin puolin ennen pihville laittoa.
Ostin myös elämäni ensimmäiset valmiiksi viipaloidut valkosipuliperunat pakastealtaasta. Joukkoon lisäsin pippurisekoitusta, suolaa ja paprikajauhetta, sekä ruokakermaa. Maku ei ollut läheskään itsetehdyn veroinen, mutta silti yllättävän hyvä. Niitä saattaisi laiskuuksissa ehkä ostaa toisenkin kerran. Jotenkin jäi vaivaamaan niitten vetisyys ja rakenne, väriäkään ei tuntunut tarttuvan paistovaiheessa kuten alusta asti itse tehdyissä.
Lisäkkeeksi kuumensin pakastepapuja mikrossa, kaadoin joukkoon hieman sulatettua voita, sekä suolaa.











