Omar-palat

04/10/2008 00:11
Osumia 22728
Omar-palat


Uutuustuotteet herättävät usein mielenkiintoni, varsinkin kun kyseessä on makeat tuotteet.
Suklaat erityisesti ovat mielenkiintoisia, sillä niistä saa herkullisia kylmiä ja lämpimiä jälkiruokia ja leivonnaisia.
Nyt kokeilin uutta Omar-suklaata, jota myydään 200 gramman levyinä.

Omar-palat uunipellillinen

4 munaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kaakaojauhetta
100 g margariinia
1 1/2 dl maitoa

Kuorrute:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g Omar-suklaata
1/2 dl maitoa tai kermaa

Koristeeksi:
Omar-karkkeja


Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekä lopuksi sulatettu margariini ja maito.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Sulata paloiteltu suklaa esimerkiksi mikroaaltouunissa puolen minuutin erissä noin kahden minuutin ajan. Sekoita välillä, jotta suklaa ei pala.
Sekoita suklaa tuorejuuston joukkoon, ohenna kermalla tai maidolla.

Levitä seos kypsän torttulevyn pintaan.
Koristele paloitelluilla Omar-karamelleilla.

Kuukauden viini

Amerikkalainen, puolikuiva, hedelmäinen ja mineraalinen Riesling-valkoviini. Sopii loistavasti aasialaisen keittiön makujen kanssa.

Columbia Winery Small Lot Series Riesling

Alko nro 541337

11,59€

yhteistyössä

  • sigmatic
  • Dansukker logo
  • kariniemen