Sähkösavustimella savustettua lohta ja juustoista rapusalaattia

20/05/2010 00:15
Osumia 3406
Sähkösavustimella savustettua lohta ja juustoista rapusalaattia


Oletko miettinyt pienen grillin hankkimista kotipihallesi, asuntovaunuun-, tai -autoon, tai vaikkapa veneeseen?
OPA MUURIKKA Sähkösavustin on kerrassaan mahtava ja monipuolinen kesäkeittiö, joka vie vain vähän tilaa ja on myös tyylikkään näköinen.
Sähkösavustimella savustat helposti herkulliset kalat ja mureat lihat vaikkapa omalla kotipihallasi.

Hellapoliisin perheessä kaikki rakastavat savustettua kalaa. Lasten suosikkeja ovat erityisesti neulamuikut, lohi ja ahvenet.
Näitä on yleensä meidän perhe herkutellut vain kesäisin mökillä. Savustettua lohta tulee toisinaan ostettua muulloinkin. Halusin päästä testaamaan Opa Muurikka sähkösavustinta ja nyt on savustetuista herkuista nautittu muutaman viikon aikana jo useita kertoja kotona kaupungissa.
Iso, puolentoista kilon painoinen kokonainen lohi valmistuu noin tunnissa, pienemmät kalat ja fileet tietysti vieläkin nopeammin.
Laiskalle ja kokemattomammalle kokille laite on suoranainen pelastus. Riittää, että laitat pienelle pellille hieman savustuspuruja ja muutaman sokeripalan. Aseta savustettava kala tai liha ritilälle ja ritilän alle rasvapelti. Sitten vain pistoke seinään ja nauttimaan mahtavasta tuoksusta.
Tämän helpompaa savustaminen ei voi olla. Kesän grillijuhlissa kalan savustamisesta voi tehdä oman pienen ohjelmanumeron.

Sähkösavustin

Sähkösavustin on monipuolinen laite, sillä se toimii tavallisena grillinä, kun et käytä savustuslastuja.
Sillä voit siis grillata myös mehevät pihvit, vihannekset, makkarat ja muut grilliherkut.

Ensimmäisenä testasin tietenkin perinteisen savulohen valmistusta. Lopputulos oli aivan täydellinen.
Seuraksi tarjosin uuden sadon perunoita, remouladekastiketta ja raikasta salaattia, johon kätkin kesäisiä herkkuja.

Savustettua lohta sähkösavustimella

max 1 1/2 kg lohi tai kirjolohi kokonaisena tai fileenä
karkeaa suolaa
muutama sokeripala
leppälastuja


Suolaa lohi karkealla suolalla ja nosta se Opa Muurikka Sähkösavustimen sisällä olevan ritilän päälle. Aseta ritilän alle rasvapelti, johon kalasta tai lihasta irtoava neste valuu.

Laita purupellille leppälastuja ja muutama sokeripala.
Laita purupelti rasvapellin alapuolelle, sulje luukku ja laita pistoke pistorasiaan.

reseptit/toukokuu10/savustuspontto__dsc5928_20100503-edit_03_05_10.jpg



reseptit/toukokuu10/savustettu_lohi__dsc5951_20100503-edit_03_05_10.jpg



reseptit/toukokuu10/rapusalaatti__dsc5940_20100503-edit_03_05_10.jpg



viinit/interbrands/casillero_del_diablo_chardonnay.jpg

Tarkkaile kalan kypsymistä välillä avaamalla luukku. Huomioi, että luukkua avatessa savustimesta tulee savua.
Kun kala tai liha on valmista, sammuta virta ja nauti ihanasta savustetusta ruoasta!

Vinkki! Käytä kalan maustamiseen vaihteeksi savustettua merisuolaa tai sitruunan makuista suolaa!

Katso OPA MUURIKKA Sähkösavustimesta ja sen käytöstä lisätietoja tästä.



Juustoista rapusalaattia

n. 6-8 annosta

1 ruukku tammenlehväsalaattia
50 g rucolaa
1 ruukku lehtipersiljaa
150 g Salaneuvos juustokuutioita
chilillä maustettuja valkosipulinkynsiä
100 g basilika maustettua mozzarellajuustoa
200 g tuoreita mansikoita
200 g vihreää parsaa
50 g pinjansiemeniä
170 g isoja katkarapuja
grissineitä

Revi tammenlehväsalaatti isoon kulhoon ja sekoita joukkoon rucola, lehtipersilja, juustokuutiot, valkosipulinkynnet, paloiteltu mozzarellajuusto, tuoreita mansikoita, kypsennettyä vihreää parsaa ja kuumassa pannussa paahdettuja pinjansiemeniä. Lisää joukkoon vielä isoja katkarapuja.
Laita sinne tänne pystyyn grissineitä.

Tarjoa erikseen salaattikastiketta.



 Juomasuositus:



Casillero del Diablo Chardonnay
Alko nro 008064
Hinta 9,99€

Kuukauden viini

Amerikkalainen, puolikuiva, hedelmäinen ja mineraalinen Riesling-valkoviini. Sopii loistavasti aasialaisen keittiön makujen kanssa.

Columbia Winery Small Lot Series Riesling

Alko nro 541337

11,59€

Helmikuun arvonta

yhteistyössä

  • sigmatic
  • Dansukker logo
  • kariniemen