Mansikka-raparperi-valkosuklaakakku valmistujaisjuhlaan

10/11/2007 21:47
Osumia 8024
Mansikka-raparperi-valkosuklaakakku valmistujaisjuhlaan


Mansikka-raparperi-valkosuklaakakku valmistujaisjuhlaan

Pohjana on kuuden munan pohja, johon laitoin samassa suhteessa tilavuusosina munia, sokeria ja vehnäjauhoja + 2 tl leivinjauhetta. Kakusta tuli kuitenkin melko ohut, joten en voinut leikata sitä kolmeen osaan. Tein kuitenkin kaksi eri täytettä suunnitelmien mukaan ja laitoin ne päällekkäin pohjan ja kannen väliin. Kakku on kostutettu vanilja-maidolla.

Mansikka-raparperitäyte:
150 g raparperia
200 g mansikoita (pakaste)
1 dl sokeria 

5-6 liivatelehteä
2,5 dl Flora vanillaa vaahdotettuna
200 g vaniljatuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl mansikkamehua 

Laita kasariin raparperiviipaleet ja mansikat, sekä sokeri. Anna pehmetä 5-10 minuuttia miedolla lämmöllä, jäähdytä.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota sillä aikaa Flora vanilla, mausta vaniljasokerilla ja vatkaa joukkoon vaniljatuorejuusto. Lisää täytteeseen mansikka-raparperit.

Kuumenna mansikkamehu kasarissa tai mikrossa kiehuvaksi, liuota vedestä puristetut liivatteet mehuun, anna jäähtyä noin minuutti.

Kaada liivateneste ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. 

Valkosuklaatäyte:
2  munaa
0,5 dl sokeria
2,5 dl Flora vispiä
200 g valkosuklaata
5 liivatelehteä
tilkka vettä 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa, kaada lopuksi joukkoon ohuena nauhana vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet.

Kokosin kakun kelmulla vuorattuun paistovuokaansa, annoin hyytyä yön ja kumosin aamulla. Reunoilla ja päällä on yhteensä 5 dl Flora vispiä, vaaleanpunainen väri on elintarvikeväriä, vaahdon voisi värjätä myös mansikkatomusokerilla.

Päällä on pakastemansikoita ja kiille hyytelösokerista.

Koristeet on elintarvikeväreillä värjättyä mantelimassaa (marsipaani oli kaupasta loppu).

 

Täyteläinen, notkea, tumman marjaisa ja tamminen chileläinen punaviini kaikkeen kesän grillaukseen!

Vina Maipo Cabernet Sauvignon Reserva

Alko nro 414687

Hinta 9,49€

 

yhteistyössä

  • sigmatic
  • kariniemen