Broilerinen grillivuoka

11/06/2010 00:42
Osumia 7786
Broilerinen grillivuoka


Vuokaruoat maistuvat myös kesällä ja ne voi valmistaa grillissä samalla auringosta ja kauniista kesäilmasta nauttien. Helppo vuokaruoka tarvitsee seurakseen vain raikkaan salaatin tai reilusti tuoreita yrttejä.

Kananpojan fileeviipaleet mango-chili on todella tervetullut tuote grillaukseen tai muuhun ruoanlaittoon, sillä sen marinadi on mukavan erilainen ja herkullisen makuinen. Fileeviipaleet ovat lisäksi kätevän kokoisia suupaloiksi, varrastikkuihin pujoitettuna tai vaikka ruokaisten salaattien raaka-aineena.

Broilerinen grillivuoka

1 pkt (n. 500-600 g) HK Kananpojan fileeviipaleet, mango-chili
2 rkl öljyä
1 kg uuden sadon perunoita
2 sipulia lohkoina
100 g kirsikkatomaatteja
100 g herkkusieniä
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
2 dl ruokakermaa
100 g sulatejuustoa

Voitele kahden litran alumiinivuoka öljyllä.
Paloittele perunat, lohko sipulit ja viipaloi herkkusienet. Sekoita ne yhdessä kirsikkatomaattien ja fileeviipaleiden kanssa vuokaan. Mausta suolalla, mustapippurilla ja ripauksella chilijauhetta.

Peitä vuoka alumiinifoliolla ja laita grilliritilän tai parilan päälle. Kääntele aineksia välillä.Kun ainekset ovat lähes kypsiä, lisää joukkoon keskenään sekoitettu kerma ja sulatejuusto.
Kuumenna.

Tarjoa lisäksi salaattia tai tuoreita yrttejä.

Juomasuositus:


Trivento Tribu Chardonnay

Raikas, kuiva argentiinalainen valkoviini.

Trivento Tribu Chardonnay
Alko nro 007812
Hinta: 6,98€

Kuukauden viini

Amerikkalainen, puolikuiva, hedelmäinen ja mineraalinen Riesling-valkoviini. Sopii loistavasti aasialaisen keittiön makujen kanssa.

Columbia Winery Small Lot Series Riesling

Alko nro 541337

11,59€

Helmikuun arvonta

yhteistyössä

  • Dansukker logo
  • sigmatic
  • kariniemen