Kananpojan uunifilee ja minttuinen ohralisäke

12/04/2010 00:13
Osumia 6317
Kananpojan uunifilee ja minttuinen ohralisäke


Kariniemen Kananpojan uunifilee on tehty mukavaksi ja helpoksi valmistaa. Valmiiksi maustetut rinnat on pintamaustettu, joten ne eivät ui marinadissa, vaan ovat saaneet pintaansa miellyttävän maun kuivista mausteista. Reilun kokoiset broilerin rinnat myydään alumiinisessa vuoassa, jonka voit laittaa uuniin tai grilliin sellaisenaan.
Kun liha muhii uunissa, valmista sillä aikaa lisäke.
Helpon lisäkkeen saat riisin tapaan myös rikotuista ohrasuurimoista. Lisää joukkoon lempiyrttejäsi tai vihanneksia.

Kananpojan uunifilee ja minttuinen ohralisäke

1 rasia Kariniemen kananpojan uunifileetä

Minttuinen ohralisäke


12-14 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
2 1/2 dl rikottuja ohrasuurimoita
100 g ruohosipulia
1-2 ruukkua minttua
1- 1/2 dl auringonkukansiemeniä
2 rkl öljyä
300 g pakastemaissia
1-2 suippopaprikaa
suikaleina tai kuutioina

Ota kananpojan uunifilee huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen kypsennystä.
Paista 200 asteessa uunissa pakkauksen ohjeen mukaan.

Kiehauta vesi ja kanaliemikuutiot.
Lisää ohrasuurimot ja anna kiehua hiljalleen, kunnes ohrasuurimot ovat kypsiä.
Silppua joukkoon ruohosipulia ja minttua.
Lisää auringonkukansiemenet.

Kuumenna öljy pannussa. Lisää maissi ja paprikat, kääntele hetki. Lisää ne ohrasuurimoiden joukkoon.

Tarjoa Kananpojan uunifileiden kanssa.

Mikäli haluat tarjota ruoan kanssa kastiketta, valmista kastike ruoanvalmistusjugurtista maustamalla se hienonnetulla mintulla ja ripauksella suolaa ja mustapippuria.

Juomasuositus:


Tommasi Valpolicella

Tommasi Valpolicella

Alko nro 417847
Hinta 10,75€

Kuukauden viini

Amerikkalainen, puolikuiva, hedelmäinen ja mineraalinen Riesling-valkoviini. Sopii loistavasti aasialaisen keittiön makujen kanssa.

Columbia Winery Small Lot Series Riesling

Alko nro 541337

11,59€

Helmikuun arvonta

yhteistyössä

  • Dansukker logo
  • kariniemen
  • sigmatic